21.

Yllättävä rauhallisuus,
vaikka kaikkialle sattuukin.

Särkyä päästä varpaisiin,
kipua.

Sairaalan seinät olivat valkoiset,
kuten minäkin.

Voitinko?

20.

"Mutta kun nousin pois bussista

näin todella pettyneen ja välttelevän katseen.

Silloin tiesin, että se nainen valehteli mulle."

- - Enkä edes muista kirjoittaneeni niin.

En tah.. uskalla puhua asioistani. Pelkään, että

minut suljetaan pois Sinun luotasi.

Mutta näin ei voi jatkua.

"Ei pahalla, mut onko sun suvussa skitsofreniaa?"

Maailma on päärynä.

19.

En enää tiedä mikä on todellista.

Näen tavaroita, joita muut eivät;

telineitä, hanoja ja pyykinpesupulveria.

Minua palvotaan kuoltuani, joten naurakaa,

kun vielä ehditte.

...Vai tulkitsinko merkit väärin?

Olenko edes olemassa? Mitä täällä tapahtuu?

Päässä pyörii, enkä saa mistään selvää.

Saan Sinutkin pelkäämään puheillani. Ymmärrettävää, kai.

18.

Pian vanhenen. Tulee paljon lisää vastuuta,

mutta myös vapauksia.

Saatan muuttaa Sinun luoksesi. Tai sitten

tilanne jatkuu nykyisellään.

En tiedä.

Tiedän vain, että pääni on sekaisin. Niin,

ettei lääkärikään saa siitä selvää.

F41.9. Olen määrittelemätön.

17.

"Täytyy varoa, ettei sun
oireista tule psykoottisempia."

En tiedä mitä sanoisin. Pää
lyö tyhjää. Ahdistaa.

Ulkona kaikki tuijottavat,
nauravat, säälivät, pitävät tyhmänä.
Seuraavat minua pahat mielessä.

Ei se ole kuviteltua, eihän?
Minähän näen sen niin selkeästi!

Apua?

16.

Eilen olin taivaassa,
mutta tänään
on jo aamusta asti Mörkö
kuristanut minua.

Pakko kävellä enemmän
ja syödä vähemmän -
jospa vähän paremmin olisin.

Väliäkö huimauksella, sivuuta päänsärky.
Ne on heikkoja varten.

Ethän koskaan lopeta ehdoitta rakastamista?

15.

Aurinko paistaa, terapia sujui,
kissa tervehti, tuli kaksi Laudaturia.

Tänään on kai hyvä päivä,
kun ei ahdistuskaan kaada maailmaa.

Entä huomenna?

14.

Tulosten jännittämistä, ahdistusta.

Ensimmäisestä 39 pistettä. Reilusti yli
huolestuttavan rajan.

Toinen selviää huomenna.

Kolmas ja neljäs vasta perjantaina,
tai kenties ensi viikolla.

En ole koskaan toivonut negatiivista
yhtä paljon kuin nyt.

13.

Kehut minua kauniiksi, upeaksi jopa.
Mutta siltä minusta ei tunnu.

Minä vajoan, ihan pian.
Seisoin jo reunalla
epävarmana tulevasta.

Lipsahdin tänään jo hieman.

12.

Kasvojen ollessa punertavat ja turvonneet
oli minun pakko myöntää tappioni.

Päällisin puolin onnistun, olen kuivilla.
Mutta olen ikävöinyt valtavasti
kylmää metallia ihoani vasten.

Vielä yksi lisää. Vielä yksi kierros.
Tahdon taas... Olla kylmissäni?
Ahdistunut? En voi olla tosissani.

Mutta kaipuu on kova.

11.

Enää kaksi yötä.
Mahdottoman pitkää
ja odotuksentäyteistä yötä.
Sitten Meille tulee kissa.
 
Pieni kissa, jonka nimi on Piki.

10.

Viikonloppu oli, tuli ja meni.
Oli ihmisiä, lapsia, koiria. Alkoholia.

Myöskin huutoa, sotkua, riitelyä, uhkauksia.
Pelkoa väkivallasta.

Itku, tärinä, hengenahdistus. Sinun kätesi
suojelivat. Käskit niitä painumaan helvettiin.

Kiitos.

Lopputulos: En enää ikinä lähde. Minnekään.

9.

Huimaus. Hurina. Kylmyys.

Ehkä vaaleanpunaharmaat punaraidalliset eivät sovikaan?

Väsymys. Huimaus.

Ehkä en vain ole nukkunut tarpeeksi?

Mutta kaikki on niin keskeneräistä.


Tulisitpa pian.

8.

Siitä on nyt yksi vuosi, yksi kuukausi ja yksi päivä
kun minuun kajottin tavalla, jolla ei saisi kehenkään.

Luulin päässeni yli, edes jokseenkin.
Todellisuudessa puhuminen ei auttanut tällä kertaa yhtään.

En osannut koettelemuksen aikanakaan ajatella kuin
"Tulisi nyt Laudatur" ja "Kunpa se ei löisi."

Edes isoa kirjainta se ei ansaitse,
se joka elämäni hyvin suurelta osin pilasi.

Nyt joudun kokoamaan itseni uudestaan. Niin,
vaikka siitä onkin aikaa. Ja tiistaina haavat revitään auki uudestaan.

Öisin havahdun kuvitelmiin siitä kuinka se, tämä, tuo tai kuka vaan lyö.

7.

Aikaisempi murheeni taisi olla turhaa. Ehkä.
Sen saan vasta tietää marraskuussa.

Siihen asti yritän olla panikoimatta.

Nukkua. Tehdä töitä. Laittaa ruokaa. Siivota. Levätä.
Järjestellä. Olla sosiaalinen. Nauttia. Hoitaa asioita...

Olla kaikin puolin Kunnollinen.

Siihen asti koitan arvailla,
onko tunnelin päässä oleva valo
räjähdys,
vai pilkahdus toivoa.

?

6.

Se on tapahtunut.

Olen menettänyt ne vähäisetkin itsevarmuuden rippeet, jotka olen syksyn aikana saanut kasaan. Tuleva koitos on enää muutaman päivän päästä ja saa vain vatsani kiertämään.

Lyön päätäni seinään toivoen muuttuvani vihannekseksi. Silloin ei tarvitsisi huolehtia enää mistään. Muut ovat hyviä, väittävät minunkin olevan.

Mutta olisinpa minä muutaman pisteen parempi.

5.

Olen viidettä päivää sairaana. Viime yönä leikkasin varvastani ja halasin wc-pönttöä toivoen, ettei sen kovaääninen oksentelu herättäisi isää.

Terveyskeskuksen odotushuoneessa oli tuskaa. Lasten huudot sekoittuivat eläkeläisten voivotteluun. Kaiken tämän melusaasteen keskellä huomasin pakokauhun nostavan päätään. Satunnaiset silityksesi lievittivät sitä ja pian huomasinkin äänien vaimenevan. He hukkuivat ja minä selvisin.

Todella toivon huomisesta tulevan edes puoliksi yhtä miellyttävä kokemus.

4.

Ihmiset ovat niin hyviä loukkaamaan, kenties tietämättään. Sattuu silti.

Mutta on jotain hyvääkin. Oikeastaan paljon. Hymyjä ja rapsutuksia. Suukkoja ja haleja. Syli. Sinun sylisi.

Päätimme ottaa Mörköä sarvista, sillä se on minussa jo aivan liikaa. Toivotaan parasta. Yritän parhaani mukaan tehdä asialle jotain, mutten pysty siihen yksin. Enkä heti.

Mutta sinä sanoit, että aina, paljon ja mau. Ja minä uskon.

3.

Mitä tehdä kun unelmat ovat lähellä toteutumista,

mutta normaalit toiminnot, kuten nukkuminen, ei suju?

Olen miettinyt sitä muutaman päivän. En kuitenkaan osaa kunnolla keskittyä..

Unelmoin niin paljon. Välillä pelottaa. Mitä jos ne toteutuu, eivätkä olekaan hyviä?

Mutta minä haluan ja aion luottaa.

2.

Jääkaapin murina peittää hengityksesi äänen ja Mörkö alkaa taas hiipiä mieleeni. Vaikka kätesi lepääkin selkäni kaarevimmassa kohdassa toisen silittäessä päätäni hajamielisesti, on tilanne sanomattakin selvä - sinä nukut ja Mörkö yrittää hyödyntää hetken.

Taistelen vastaan niin voimakkaasti kuin taidan, mutta kateus hiipii mieleeni hiljaa, tanssahdellen kevyesti kuin höyhen. Mutta kun kosken siihen, muistan sen olevan myrkyllisintä. Olen tuntenut näin ennenkin. Mutta en koskaan sitä kohtaan.

Miten sille voi edes olla kateellinen mistään? Olen ylittänyt sillan hämmennyksen maille jo aikoja sitten ja vihaan itseäni enemmän joka askeleelta. En tiedä mitä hämmennyksen jälkeen seuraa. Kenties vihaa.

Mitä vaan, kunhan ei positiivista.

1.

Mörkö ei saanut minusta otetta, vielä.

Sinä karkotit sen pois lämmölläsi,
kun kiedoit kätesi ympärilleni.

Kuulin kuinka se huusi minua, janosi vertani.
Mutta ei. Sinä pelastit minut taas kerran.

Aamulla liesituulettimen valo paloi yhä.

Mörkö varmasti vihaa Sinua.