190.

Leijun

virnistän

puhun.

Enkä osaa
käyttää tätä
näppäimistöä.

Huojun pehmeässä
usvassa


Se hyväilee,
näyttää tien
painottomuuteen

En ole tässä, olen...
olen...

Transsissa, rytmissä,
pumpulissa ja
tässä.

Tässä. Ja nyt.

Sunnuntain
ja maanantain
välisenä yönä,
eikä se edes

ole väärin.

Se on:

vapaus

painottomuus

tunnottomuus

nautinto

Tätä enemmän.
Ja vähemmän arkea,

kiitos.

185.

Kevät herää
minussakin pikkuhiljaa.

Sain kakkosen yhdestä kurssista
ja olen tietyllä tapaa jopa tyytyväinen.

Vaikken ihan.

Ensi torstaina on Untuvan
syntymäpäivä, mennään Lucyn kanssa
sinne ja rentoudutaan. Tehdään ruokaa.
Värjäillään hiuksia. You know, the usual.

Mutta sillä päivällä on
minulle suuri merkitys:
ei enää luentoja - enää yksi
essee, (joka on mahdoton).

Vapaus,
melkein.

En jaksaisi enää, vaikka
suurin osa on yhä tekemättä.

On analyysia, tenttiä,
esseetä.. Kurssi-ilmoittautumiset.

Enkä tiedä
niistä mitään.

Stressaa.

En osaa ottaa otetta elämästä.

176.

...antakaa kun jatkan.

- - -

Mä kuuntelen osastomusaa,
bassot täysillä kuinkas muutenkaan.

Ja kesämusaa. Ikävöiden.

Me jo puhuttiinkin tästä, mut ihan tosi;
vois vaan olla mökki ja me ja helvetin
hyvää ruokaa. Ja joku söpö lisko.

 - - -

Ja mä tosissani vaan palan halusta
nolata itseni kirjoittaa oppimillani kielillä.

- - -

Elämä on hankalaa.

Tavallaan rakastan talvea, mutta toisaalta
syksyinen trumpetti houkuttelee muualle.

- - -

Ollapa enemmän tunteja vuorokaudessa.

146.

Punaviiniä muovihupulla
ja kevyttä elektropoppia.

Karjalanpiirakoita oikealla ruiskuorella
ja tärkeää aikaa hyvän ystävän kanssa.

Kissoja,
enemmän kuin
mitä itselläni on.

Vichyä ja lisää viiniä - ja vau!

Nauroin, kierin, nautin --

Enkä muista milloin oli viimeksi
tällainen olo. Että elän ja oikeasti
olen olemassa; Tietenkin olen sitä
aina. Mutta ikään kuin... Niin.

En osaa selittää ja nää
syntikka-aallot vie mut
jonnekin, mitä en ole
aiemmin tuntenut.

Ei me mitään elokuvaa Lucyn kanssa
katsottu. Vähän animea ja paljon musiikkia.
Ja Skip-Boa - sitä ei saa unohtaa!

Oikeastaan kaikki on aika hyvin nyt,
vaikka vastoinkäymisiä on liikaakin.

Nyt tanssin.

145.

"Olet laihtunut, aika paljonkin"

Sekä Lucy että Untuva
olivat sitä mieltä,
myös eräs toinen.

Mutta en minä sitä näe.

Eilinen oli pahin päivä aikoihin.
Tunsin oloni niin epäpäteväksi
ja osaamattomaksi.

Kaikki tuntui menevän reisille,
enkä minä hallinnut mitään.

Olen epäonnistunut,
ja huono, vaikka opintopisteiden
ja positiivisen palautteen määrä
on vain lisäntynyt.

Mutta ei minua masenna.

Minua väsyttää.

106.

Syömättömyys
ja pari nappia.

Kylmää, huimaa,
mutta enää ei satu.

(Päinvastoin--)

Kaksi ensimmäistä päivää
vasta takana,
silti bussimatkat itken uupumusta.

Anteeksi Lucy, anteeksi Kauris
- taidan lähteä tätä kaikkea pakoon.

Maailma pyörii, ja mietin josko
saisin sen pyörimään vielä edes
hiukan enemmän; lujempaa niin,
ettei enää tarvitsisi tuntea.

Tunnen olevani niin yksin,
mutta sitähän minä kai tahdoin.

Olisinpa aina sumussa.

105.

Yhtäkkiä iski pelko,
kateus ja kaipuu.

Muutokset elämässä saivat
ikävöimään niin sanotusti
vanhoja hyviä aikoja.
Sen aikaisia ystäviä.

Vaikka semmoisia ei ollutkaan.

Päivittäin tulee kaloreita
reippaasti alle suositellun.

Leijun pilvissä, aivan
kuten vuosi sitten.
Seuranani Lucy ja Kauris.

Suunnittelen tulevaa.
Toivon Sinun korjaavan minut
- saavasi minut onnelliseksi.

Mutta saatan olla
liian hajalla.

Se jää nähtäväksi.

83.

Aikamatka menneisyyteen.

Abstraktia olemista.

Savukkeiden, ihmisten,
elämän ja olemisen analysointia.

Ja ehkä vähän ..
rentoutumista.

Lucyn kanssa kaikki
on piirun verran helpompaa.

Tajusin päässeeni yli.

(Ehkä.)

81.

Menneisyyden haamuja:
hyviä muistoja ja unelmia.

Silti tulevaisuus kynnyksellä;
ystävineen, kokemuksineen.

Näin on hyvä, luulisin,
vaikka huominen romahtaisikin.

Hyvää yötä.

75.

Aloin muistelemaan
ensimmäisiä kertoja,
jolloin hymyä ei saanut pois
hiekkapaperillakaan.

Kehoon levisi kaikkivoipaisuuden,
ilon, voiman ja riehakkuuden,
mutta myös rauhan tunne.

Lucy nauroi, minäkin.
Ja maailma nauroi kanssamme.

Mutta nyt kaikki on harmaata.
Sataa. Tuulee. Kaikkialla on
kuol-lut-ta.

Milloin herään?

64.

Kaikki on
hengitystä myöten
valkoista.

Minun on yhä helpompi
hengittää, kun
maailma ympärilläni
kuolee hitaasti.

Pian olen vapaa,
ja minulla on siihen
parasta seuraa:
Sinä ja Lucy.

Mutta ihmisiin en luota.

63.

Ärsyyntyminen luo itseään:
leviää nopeasti
myrkyttäen mielen.

Yhtäkkiä happi loppuu!

Miksi huudat?
Mikset välitä?

En odota mitään muuta niin
paljon kuin tulevaa
luontoretkeä.

Ehkä sieltä löydän happeni.

?

Kaipaan sinua, Lucy.

62.

Jokin ovi sisälläni on
nyt lopullisesti auennut.

Näen elämän
todellisen luonteen:
lian, maksuhäiriöt, pimeyden.

Mutta löysin ratkaisun,
hymyn, valon ja keveyden.

Tai siis me löysimme
- minä ja Lucy.

Hetken maailma soi harmoniassa.