163.

Kauris kysyi
tunnenko vielä olevani
masentunut.

Vastasin kieltävästi, mutta
näin alle viikkoa myöhemmin
en ole enää täysin varma.

Vakaa en ainakaan ole,
mutten ajatellut olevani
enää masentunut - -

Jostain silti kumpuaa
tämä silmitön viha.

Ärsyyntyminen, vitutus,
silmitön raivo - ja vieläpä
ilman syytä. Ja väsymys.

Tämä vihaisuus väsyttää,
se on aiemminkin huomattu,
mutten saa tunteitani kuriin.

- - -

Tunteideni (vai sittenkin tunteitteni?)
sekavuus on äärimmäisen turhauttavaa.

Koen olevani niin kovin yksin,
mutten toisaalta apuakaan kaipaa.

Eihän tässä mitään ongelmaa ole.

162.

En mä tiedä miten
kirjoittaa naseva
kolumni.

En halua, eikä
kiinnosta.

Keskityn ennemmin
Pokémoniin, tai vaikka
vaan tämän teen juomiseen.

- - -

Klinikalta soitettiin.

Nyt tämä hoito kai sitten loppuu,
kun ei ole kuulemma tarvetta seurata
lääkkeen vähentämistä, tai auttaa
sen tuomissa sivuoireissa.

Ei niin että puhumassa
tahtoisinkaan käydä - lääkäri
oli jälleen vaihtunut, eikä
minulle tietenkään oltu
asiasta informoitu.

Kyllästyttää.

(Samalla pelottaa jos en enää
saakaan tarvittavia mistään.)

- - -

Mikä ihme on tämä levoton olo?

161.

- Oppimispäiväkirjan kooste
- Neljän sivun essee
- Neljä sivua käännettävää
- Pieni päiväkirjamerkintä
- Kaksi novellia
- Yksi romaani
- Kolumni tai pakina

(Näistä tasan yksi suomeksi.)

Lisäksi useampi työvuoro,
yksi keikka, ja päivän pituinen reissu.
Tahtoisin myös sienestää.

(Saletisti unohdin jotain.)

Aikaa on viikko.
Pää räjähtää.

(Onneksi on vuohipeli. Ja kissat.)

160.

Tänään on ollut rauhallisempaa;
mansikoita, kurkkua ja hunajateetä.

Kirjastokäynti, uuden musiikin löytämistä,
kävelyä, nostalgiafiilistelyä, sekä siivousta.

Kouluhommia olisi pitänyt tehdä,
mutta mitäpä minä koskaan aikaiseksi saisin.

Pää lyö tyhjää, mutten ainakaan ole
yhtä ahdistunut kuin eilen.

(Kohta uuteen nousuun)

159.

Tulkitsen sen,
ettei minun herkkujani
ole säästelty siten, ettei
minun mieliteoillani ole väliä.

Ei ole väliä, vaikka minä olen
ruuan maksanut, ei ole väliä vaikka
olisin noita rasvalastuja nytten tahtonut --

Niistähän lihoo, ja minä
olen I S O

Ei väliä vaikka tilasinkin
S-kokoisen mekon

Ei väliä, vaikka mahdunkin
isän teini-iän housuihin..

Millään ei ole väliä, sillä
implikaationa on, ettei minun tulisi
syödä tuollaista paskaa - varsinkaan
vihannespizzan ja herkkufoccacian jälkeen.

Tahtoisin huomauttaa tästä,
mutta silloin olisin ahne --

ei mikään herkkujen määrä riitä minulle.

Miksi olen näin hankala?

(Ja miksei sitä oteta huomioon?)

Sä naurat,

mä voisin juoda lasillisen.

158.

Se on sitä kun ahdistaa,
eikä saa mitään järkevää aikaiseksi.

Sormenpäät näppäilystä kipeät,
mutta paperilla vain tyhjää.

Eilen oli verta hikeä kyyneliä -
eli aika normaali työpäivä.

Avasin tölkin jos toisenkin, enkä
ajatellut nytkään vastustaa. Pleikkarin
ohjain istuu kovin kutsuvana tässä vieressä,
ja se onkin mieluisampaa seuraa kuin essee olisi.

Ei musta ole opintoihin
tai vähän alkaa tuntua siltä.

Muut kyllä saavat aikaiseksi,
minä vaan nysvään.

Plääh.