163.

Kauris kysyi
tunnenko vielä olevani
masentunut.

Vastasin kieltävästi, mutta
näin alle viikkoa myöhemmin
en ole enää täysin varma.

Vakaa en ainakaan ole,
mutten ajatellut olevani
enää masentunut - -

Jostain silti kumpuaa
tämä silmitön viha.

Ärsyyntyminen, vitutus,
silmitön raivo - ja vieläpä
ilman syytä. Ja väsymys.

Tämä vihaisuus väsyttää,
se on aiemminkin huomattu,
mutten saa tunteitani kuriin.

- - -

Tunteideni (vai sittenkin tunteitteni?)
sekavuus on äärimmäisen turhauttavaa.

Koen olevani niin kovin yksin,
mutten toisaalta apuakaan kaipaa.

Eihän tässä mitään ongelmaa ole.

136.

Lääkkeet meni vaihtoon.
Tai no, puoliksi.

Lääkäri soitti tunteja myöhässä,
enkä osannut vastata mihinkään.

Turhauttaa.

Tänään meni paljon kahvia,
jota enemmän vain vettä.

Mutta tehtävät sain tehtyä
lähestulkoon ahdistumatta.

Kimble, Ihana "mössö" ja
makkarasalaatti ovat parasta
nauruterapiaa! Ja Kauris.

- -

Näin Post Scriptumina,
tyylistä poiketen: teitä on
jo kovin monta - kiitos ♥

125.

Ilta kului Kauriin ja
Monumenton parissa.

Pikkuhiljaa lamaannus kuitenkin
valtaa kroppaa jaloista alkaen --

"Tää leikkaus on nyt
hermoston kannalta
vähän hankala operaatio."

Kuulemma on riskinä,
ettei tunto koskaan palaa.

Onneksi Sinä tulet mukaan.

(Kissakin käytti ensimmäistä kertaa
hajonnutta tassuaan tänään!)

Ehkä se menee ihan hyvin?

106.

Syömättömyys
ja pari nappia.

Kylmää, huimaa,
mutta enää ei satu.

(Päinvastoin--)

Kaksi ensimmäistä päivää
vasta takana,
silti bussimatkat itken uupumusta.

Anteeksi Lucy, anteeksi Kauris
- taidan lähteä tätä kaikkea pakoon.

Maailma pyörii, ja mietin josko
saisin sen pyörimään vielä edes
hiukan enemmän; lujempaa niin,
ettei enää tarvitsisi tuntea.

Tunnen olevani niin yksin,
mutta sitähän minä kai tahdoin.

Olisinpa aina sumussa.

105.

Yhtäkkiä iski pelko,
kateus ja kaipuu.

Muutokset elämässä saivat
ikävöimään niin sanotusti
vanhoja hyviä aikoja.
Sen aikaisia ystäviä.

Vaikka semmoisia ei ollutkaan.

Päivittäin tulee kaloreita
reippaasti alle suositellun.

Leijun pilvissä, aivan
kuten vuosi sitten.
Seuranani Lucy ja Kauris.

Suunnittelen tulevaa.
Toivon Sinun korjaavan minut
- saavasi minut onnelliseksi.

Mutta saatan olla
liian hajalla.

Se jää nähtäväksi.

84.

Kauris on
kaunis, siro, ja
synkkyydessäänkin
värikäs ihminen.

Saatan olla itseni,
silti samanaikaisesti
esittäen tuhatta roolia.

Ja se on
täysin
OK.

Kiitollisuus on
väreilevää, kaunista
ja aitoa

-

kiitos.