174.

Taas sitä oppii uutta
niin kulttuurista, kielistä
kuin itsestäänkin.

Saatan päästä opintomatkalle.

Ja olen saattanut oppia
taas itsestäni jotain (mutten
silti kuitenkaan tohdi ottaa
pohdintojani esiin missään).

- - -

Ensimmäinen tunti vieraassa kielessä
ja ymmärsin suurimman osan puhutusta.

Siis, osaanko minä jotakin?

Hämmennys on suuri. Ilo myös.

- - -

Tavallaan. Mutta toisaalta.
En mä kuitenkaan. Tai jos
sitten kuitenkin ... Mutta ei.

En mä tiedä.

Kaikki heittelee. Keikun taas jollain rajalla,
enkä tiedä onko sen takana viisaus vai kadotus.

- - -

Tulenko koskaan olemaan ehjä?

173.

Lounastreffit kaverin kanssa perjantaina
sai mut heräämään jonkinlaisesta horroksesta.

(Että sen pitikin tapahtua yhdeltä yöllä..)

- - Nyt mä saan tän tehtyä,
perkele! Sitten loma.

Perjantaina myös myöhäiset pikkujoulut
työporukan kanssa. Toisena päivänä
viiniä ja pelejä muussa seurassa.

Kyllä. Tämän mä olen nyt ansainnut.

Tai kohta. Ensin
tentti loppuun.

Mun täytyy ryhdistäytyä.
Mun täytyy luottaa itseeni.
Mun täytyy saada tää tehtyä.

Mun täytyy saada lomailla.

138.

Saatoin saada töitä.
Tai siis. Kun.

"En enää ikinä soita kellekään
muulle jos tarvitsen tuuraajaa!"

&

"Mulla saattais aueta pian 10-20h/vko
paikka. Olisitko kiinnostunut?"

Soitin äidille. Isälle. Sinulle.

Hymyilin koko kotimatkan,
kuten aurinkokin.

Edellisen työpaikan traumat
alkavat hiljalleen haaleta; kenties
en olekaan täyspaska, kuten silloin
väitettiin. ( Tai en minä tiedä -- )

Mutta kuka oikeasti voi pitää
minua hyvänä vain viidentoista
tunnin perusteella?

Hämmentää.

87.

Aivan kuin olisin
...

Mutta voiko
niin olla?

En ole panostanut,
yrittänyt lähes
ollenkaan.

Antakaa sen olla totta?

7.

Aikaisempi murheeni taisi olla turhaa. Ehkä.
Sen saan vasta tietää marraskuussa.

Siihen asti yritän olla panikoimatta.

Nukkua. Tehdä töitä. Laittaa ruokaa. Siivota. Levätä.
Järjestellä. Olla sosiaalinen. Nauttia. Hoitaa asioita...

Olla kaikin puolin Kunnollinen.

Siihen asti koitan arvailla,
onko tunnelin päässä oleva valo
räjähdys,
vai pilkahdus toivoa.

?

4.

Ihmiset ovat niin hyviä loukkaamaan, kenties tietämättään. Sattuu silti.

Mutta on jotain hyvääkin. Oikeastaan paljon. Hymyjä ja rapsutuksia. Suukkoja ja haleja. Syli. Sinun sylisi.

Päätimme ottaa Mörköä sarvista, sillä se on minussa jo aivan liikaa. Toivotaan parasta. Yritän parhaani mukaan tehdä asialle jotain, mutten pysty siihen yksin. Enkä heti.

Mutta sinä sanoit, että aina, paljon ja mau. Ja minä uskon.

3.

Mitä tehdä kun unelmat ovat lähellä toteutumista,

mutta normaalit toiminnot, kuten nukkuminen, ei suju?

Olen miettinyt sitä muutaman päivän. En kuitenkaan osaa kunnolla keskittyä..

Unelmoin niin paljon. Välillä pelottaa. Mitä jos ne toteutuu, eivätkä olekaan hyviä?

Mutta minä haluan ja aion luottaa.