185.

Kevät herää
minussakin pikkuhiljaa.

Sain kakkosen yhdestä kurssista
ja olen tietyllä tapaa jopa tyytyväinen.

Vaikken ihan.

Ensi torstaina on Untuvan
syntymäpäivä, mennään Lucyn kanssa
sinne ja rentoudutaan. Tehdään ruokaa.
Värjäillään hiuksia. You know, the usual.

Mutta sillä päivällä on
minulle suuri merkitys:
ei enää luentoja - enää yksi
essee, (joka on mahdoton).

Vapaus,
melkein.

En jaksaisi enää, vaikka
suurin osa on yhä tekemättä.

On analyysia, tenttiä,
esseetä.. Kurssi-ilmoittautumiset.

Enkä tiedä
niistä mitään.

Stressaa.

En osaa ottaa otetta elämästä.

176.

...antakaa kun jatkan.

- - -

Mä kuuntelen osastomusaa,
bassot täysillä kuinkas muutenkaan.

Ja kesämusaa. Ikävöiden.

Me jo puhuttiinkin tästä, mut ihan tosi;
vois vaan olla mökki ja me ja helvetin
hyvää ruokaa. Ja joku söpö lisko.

 - - -

Ja mä tosissani vaan palan halusta
nolata itseni kirjoittaa oppimillani kielillä.

- - -

Elämä on hankalaa.

Tavallaan rakastan talvea, mutta toisaalta
syksyinen trumpetti houkuttelee muualle.

- - -

Ollapa enemmän tunteja vuorokaudessa.

145.

"Olet laihtunut, aika paljonkin"

Sekä Lucy että Untuva
olivat sitä mieltä,
myös eräs toinen.

Mutta en minä sitä näe.

Eilinen oli pahin päivä aikoihin.
Tunsin oloni niin epäpäteväksi
ja osaamattomaksi.

Kaikki tuntui menevän reisille,
enkä minä hallinnut mitään.

Olen epäonnistunut,
ja huono, vaikka opintopisteiden
ja positiivisen palautteen määrä
on vain lisäntynyt.

Mutta ei minua masenna.

Minua väsyttää.

108.

Tämä ilta oli aivan ihmeellinen --

Aivan kuin olisin tutustunut todella
läheiseen ja mahdottoman tärkeään
henkilöön aivan alusta.

Koin sen jännityksen,
kiusallisuuden ja hermostuneisuuden,
mutta samalla tutun pirskahtelevan
iloisen, onnellisen, hyväksytyn olon.

Keskustelimme kirjallisuudesta,
analysoimme ympäröivää universumia,
kuuntelimme musiikkia ja nautimme.

Kutsun häntä Untuvaksi.

Sillä hän on pieni ja kevyt,
mutta mahdottoman pehmeä
ja miellyttävä olemukseltaan.

Tärkeä.

Elämä alkaa aina uudestaan.