106.

Syömättömyys
ja pari nappia.

Kylmää, huimaa,
mutta enää ei satu.

(Päinvastoin--)

Kaksi ensimmäistä päivää
vasta takana,
silti bussimatkat itken uupumusta.

Anteeksi Lucy, anteeksi Kauris
- taidan lähteä tätä kaikkea pakoon.

Maailma pyörii, ja mietin josko
saisin sen pyörimään vielä edes
hiukan enemmän; lujempaa niin,
ettei enää tarvitsisi tuntea.

Tunnen olevani niin yksin,
mutta sitähän minä kai tahdoin.

Olisinpa aina sumussa.

105.

Yhtäkkiä iski pelko,
kateus ja kaipuu.

Muutokset elämässä saivat
ikävöimään niin sanotusti
vanhoja hyviä aikoja.
Sen aikaisia ystäviä.

Vaikka semmoisia ei ollutkaan.

Päivittäin tulee kaloreita
reippaasti alle suositellun.

Leijun pilvissä, aivan
kuten vuosi sitten.
Seuranani Lucy ja Kauris.

Suunnittelen tulevaa.
Toivon Sinun korjaavan minut
- saavasi minut onnelliseksi.

Mutta saatan olla
liian hajalla.

Se jää nähtäväksi.

104.

Ahdistus saa ajatukset
palaamaan entiseen.

Samalla kun poistan
menneisyyteni jälkiä,
alan omalla tavallani
kaivata sitä.

Keveyttä, kontrollia, huumaa.

Näyttäisin ja tuntuisin
paremmalta.
Olisin ja kokisin
paremmin.

Nyt vain odotan inspiraatiota.

103.

Niin paljon asioita tapahtuu,
on tapahtunut ja
tulee tapahtumaan,
etten itsekään
ymmärrä.

Muutimme. Ja jollakulla
on avaimet asuntoomme.

Oven takana voi olla kuka vain.

Silti hengitän edes
hieman kevyemmin.
Koska se ei asu enää
naapuripihalla.

Törmäsin sen siskoon tänään.
Ahdistus oli jo lähes kolmen
vuoden jälkeen hallittavissa -
esitin, etten tunnistanut.

Kodin lähellä on spiraali maassa.
Ja sammakoita.

Metsää, jossa puut ovat kasvaneet
penkeiksi. Ja kalliota, joka
huutaa seikkailulle!

Elämä osaa olla aika maagista.