212.

Pyrin syömään aamiaiseksi
tuorepuuroa siemenillä joka aamu
(tänään tosin ahdisti liikaa)

Pyrin käymään ulkoilemassa
edes pari kertaa viikossa
(aina en kykene, mutta yritän)

Pyrin saamaan tarpeeksi unta
(käytännössä määrä kuitenkin vaihtelee
kolmen ja yhdentoista tunnin välillä)

Hakeuduin takaisin hoidon piiriin
ja huomenna olisi taas tapaaminen

Lopetin työt

- - -

Vaikka teen asioita
oman hyvinvointini eteen,
tuntuu että olo vain pahenee.

Koti ei ole koti
Täällä ei ole hyvä
Kukaan ei voi hyvin

- - -

Entä jos oikeasti vaan muuttaisit?

Mä en voi elää paikassa,
jossa mun ei anneta nukkua
öitäni rauhassa. Enkä sellaisessa,
jossa paiskotaan ovia ja ollaan
jatkuvasti räjähdysalttiina.

Entä jos oikeasti vaan muuttaisit?

Tai minä.

198.

Päivä päivältä, hetki hetkeltä
tuntuu yhä enemmän siltä,
ettei musta ole tähän.

Elämä on niin kamalan
hankalaa ja monimutkaista.

Vastoinkäymisiä odottaa
joka nurkan takana, yksinäisyys
ja surullisuus on minussa, eikä
unettomuus päästä otteestaan.

Tulevaisuudessa täytyy tehdä
hurjan isoja päätöksiä.

En tiedä onko musta siihen - - -

Mä voisin vaan
hukkua
pumpuliin

Tai lopettaa kaiken,
kun ei enää jaksaisi

"On ennenkin jaksettu!"



Niinpä niin.

192.

Huono omatuntohan
siitä tulee, kun ei
viihdy kotona.

Anteeksi.

En vaan kestä tätä
meteliä, pauhua,
velvollisuuksia.

Enkä jatkuvaa stressiä
tai unettomia öitä.

Sitä tahtoisi vaan takaisin
eristykseen, omiin oloihin.

Kyhjöttäisin mökissä
tekemättä mitään
ja olisin onnellinen.

Voinko vaan lähteä takaisin?

183.

Mä en osaa enää nukkua.

Kestää tunti,
tunteja nukahtaa.

Heräilen.

En nukahda
uudestaan.

Valvon.

Mietin kaikkea tekemätöntä,
sitä mitä en ole saanut aikaan.

Sitä, että pitäisi
nukkua.

Saada unta.

Koska huomenna, sitten
ja sen jälkeen taas

alkaa sama rumba
alusta.




Voinko ottaa loparit elämästäni?