174.

Taas sitä oppii uutta
niin kulttuurista, kielistä
kuin itsestäänkin.

Saatan päästä opintomatkalle.

Ja olen saattanut oppia
taas itsestäni jotain (mutten
silti kuitenkaan tohdi ottaa
pohdintojani esiin missään).

- - -

Ensimmäinen tunti vieraassa kielessä
ja ymmärsin suurimman osan puhutusta.

Siis, osaanko minä jotakin?

Hämmennys on suuri. Ilo myös.

- - -

Tavallaan. Mutta toisaalta.
En mä kuitenkaan. Tai jos
sitten kuitenkin ... Mutta ei.

En mä tiedä.

Kaikki heittelee. Keikun taas jollain rajalla,
enkä tiedä onko sen takana viisaus vai kadotus.

- - -

Tulenko koskaan olemaan ehjä?

173.

Lounastreffit kaverin kanssa perjantaina
sai mut heräämään jonkinlaisesta horroksesta.

(Että sen pitikin tapahtua yhdeltä yöllä..)

- - Nyt mä saan tän tehtyä,
perkele! Sitten loma.

Perjantaina myös myöhäiset pikkujoulut
työporukan kanssa. Toisena päivänä
viiniä ja pelejä muussa seurassa.

Kyllä. Tämän mä olen nyt ansainnut.

Tai kohta. Ensin
tentti loppuun.

Mun täytyy ryhdistäytyä.
Mun täytyy luottaa itseeni.
Mun täytyy saada tää tehtyä.

Mun täytyy saada lomailla.

172.

Kurssin päättymisestä
on nyt 22 päivää.

Tentti tekemättä.

En saa aikaiseksi, kun vaan
ahdistaa. Haukon henkeäni,
päässä pyörii, itkettää ja

haluaisin Sinut jo kotiin,
käpertyä kainaloosi, vähän itkeä.

Nukahtaa, herätä huomenna,
en mennä töihin. Kellua ajassa.

Mutta ei. Ei, ei, ei.

Tämä oli tarkoitus palauttaa
eilen. Viime vuonna.

Nyt on uusi vuosi ja
hyvin taas alkaa.

"Mä toivon, että ensi vuosi
olisi sulle parempi"
"Ja mä toivon, että sä rakastat
mua myös ensi vuonna"
"Sitä ei tarvitse toivoa"

.

Miksi olen tällainen?