202.

Kaipaan pois

poispoispoispois

Jos ei olisi töitä,
maksaisin sen reilut 200 €
ja olisin aamulla jo matkalla

Jeg savner Oslo
og Norge
og norsk

Katson kesäkurssitarjontaa
tietäen ettei lähteminen ole
mahdollista vielä yli vuoteen

Ja se masentaa.

Ehkä mä vaan lopetan työt,
laitan opinnot jäihin, hylkään
kissat ja perheen ja Toisen
ja lähden ilmoittamatta kellekään


Tai sitten...

185.

Kevät herää
minussakin pikkuhiljaa.

Sain kakkosen yhdestä kurssista
ja olen tietyllä tapaa jopa tyytyväinen.

Vaikken ihan.

Ensi torstaina on Untuvan
syntymäpäivä, mennään Lucyn kanssa
sinne ja rentoudutaan. Tehdään ruokaa.
Värjäillään hiuksia. You know, the usual.

Mutta sillä päivällä on
minulle suuri merkitys:
ei enää luentoja - enää yksi
essee, (joka on mahdoton).

Vapaus,
melkein.

En jaksaisi enää, vaikka
suurin osa on yhä tekemättä.

On analyysia, tenttiä,
esseetä.. Kurssi-ilmoittautumiset.

Enkä tiedä
niistä mitään.

Stressaa.

En osaa ottaa otetta elämästä.

178.

Mä en tiedä mitä ajatella.

Mielialat vaihtelee
Mielipiteet vaihtelee
Mieliteot vaihtelee

- - -

En jaksaisi oikein mitään,
huolettaa liikaa. Ja väsyttää.

Tänään pitäisi selvitä mikä
kissaa vaivaa, sekä mun isää

- Sinun vaivasi selviää vasta
myöhemmin. Täytyy odottaa.

- - -

Voisiko kaikki
vaan olla terveitä?

Mukaan lukien
mun pää.

- - -

Kaksi viikkoa Norjaan.

176.

...antakaa kun jatkan.

- - -

Mä kuuntelen osastomusaa,
bassot täysillä kuinkas muutenkaan.

Ja kesämusaa. Ikävöiden.

Me jo puhuttiinkin tästä, mut ihan tosi;
vois vaan olla mökki ja me ja helvetin
hyvää ruokaa. Ja joku söpö lisko.

 - - -

Ja mä tosissani vaan palan halusta
nolata itseni kirjoittaa oppimillani kielillä.

- - -

Elämä on hankalaa.

Tavallaan rakastan talvea, mutta toisaalta
syksyinen trumpetti houkuttelee muualle.

- - -

Ollapa enemmän tunteja vuorokaudessa.

174.

Taas sitä oppii uutta
niin kulttuurista, kielistä
kuin itsestäänkin.

Saatan päästä opintomatkalle.

Ja olen saattanut oppia
taas itsestäni jotain (mutten
silti kuitenkaan tohdi ottaa
pohdintojani esiin missään).

- - -

Ensimmäinen tunti vieraassa kielessä
ja ymmärsin suurimman osan puhutusta.

Siis, osaanko minä jotakin?

Hämmennys on suuri. Ilo myös.

- - -

Tavallaan. Mutta toisaalta.
En mä kuitenkaan. Tai jos
sitten kuitenkin ... Mutta ei.

En mä tiedä.

Kaikki heittelee. Keikun taas jollain rajalla,
enkä tiedä onko sen takana viisaus vai kadotus.

- - -

Tulenko koskaan olemaan ehjä?

168.

Mä haluan jotain muutosta mun elämään.



Kurssikaveri kertoi metsästäneensä minulle
vegaanisia suklaarusinoita joululahjaksi - unessaan.



"Sä oot niin laiha. Mä melkeen halaan vaan
iteäni kun sä oot niin pieni."



Mua ei enää stressaa koulujutut. Olo on enemmänkin
tunnoton, turtunut. Mua ei enää kiinnosta miten tentit menee,
kunhan ne vaan menee. Pois, niin ettei tarvitsisi uusia.



Klinikalla kyseltiin onko ollut psykoottisia/
dissosiatiivisia oireita. Sanoin ettei.



(Koska kukaan ei ole vielä kysynyt että mitä hittoa mä selitän.
En mä aina muista onko joku tapahtunut unessa vai oikeasti,
mutta niin kauan kun mä oon hiljaa niin kukaan ei tiedä.
Ei musta tarvitse olla huolissaan, ei. Ainakaan vielä.)



Parin kuukauden intensiivijakson jälkeen
asiakkuuteni lopetetaan.



Parin viikon päästä joululoma viimein alkaa.



Enää 41 päivää. Tai 40, riippuen miten laskee.

166.

Otin kuvan itsestäni.

Täytyi juosta peilille
ja varmistaa, etten minä
näytä tuolle.

Palasin peilin ääreen
vielä muutamasti
vain hämmentyäkseni;

näytin
joka
kerta
erilaiselta.

Laitoin koulutyöt pois,
aloin värittää ja totesin,
että laatikko on tyhjä.

Ja sen, että enää 56 päivää.

Ja sen,
että.. mitä?

En jaksa odottaa, että
nämä muutamat kriittiset viikot
ovat vihdoin kuluneet.

Sitten koittaa vapaus - - -

164.

Pää lyö tyhjää.

Niin tyhjää, että luennolla
professorin ääni kaikui
korvasta toiseen, puolelta
toiselle, edestakaisin.

Väsymys on kova, tuntuu
kuin kirjaimet hyppisi silmille.

Mutta eilen ostin itselleni
supermegajättitärkeän
.pdf-tiedoston!

Enää 64 päivää.
 
Kyllä mä kestän.

150.

Kahvikuppi, toinen, kolmas.
Tai mitä hittoa - antakaa vaan
koko pannullinen!

Enemmän, enemmän, enemmän.

Neljän seinän sisällä makaaminen
alkaa jo kyllästyttää - -

Tahdon ulos. Hyppiä, juosta,
bongailla lintuja ja hengittää kevättä.

Vielä vähän sitä kahvia.

Ja seuraa, kiitos. Vaikka kyllähän
kissat kiehnäävät, ja Sinäkin olet.

Taisin nähdä ihmisiä viimeksi pääsiäisenä.

140.

Tekemäni UMK-tärppilista
aiheuttaa vahvoja viboja ja
tahtoo tanssittaa.

Kupliva into pulppuaa sisälläni,
enkä millään malttaisi odottaa
m i t ä ä n !

Pian on mahdollisuus tanssia,
ja hetkeksi unohtua rytmiin.

Mutta ensin
velvollisuudet
kutsuvat.

Tuu jo viikonloppu!

- * - * - * - * -

Näin post scriptumina, tyylistä
jälleen poiketen: pian tulee 150. postaus
- haluatteko jotain spesiaalia?

18.

Pian vanhenen. Tulee paljon lisää vastuuta,

mutta myös vapauksia.

Saatan muuttaa Sinun luoksesi. Tai sitten

tilanne jatkuu nykyisellään.

En tiedä.

Tiedän vain, että pääni on sekaisin. Niin,

ettei lääkärikään saa siitä selvää.

F41.9. Olen määrittelemätön.

11.

Enää kaksi yötä.
Mahdottoman pitkää
ja odotuksentäyteistä yötä.
Sitten Meille tulee kissa.
 
Pieni kissa, jonka nimi on Piki.