Koti tuoksuu piparilta,
mutta minä olen ulkona.
Kaikkialta nipistää,
ja vaikka ääniä kuuluu
en näe ketään.
Kylmyys toi mukanaan muutoksen:
ei enää epäluotettavia, pahoja,
tekaistuja ihmisiä ympärilleni
- heidät on poistettu.
Vaikka tekohetkellä tunsin
hukkuvani, olen nyt noussut,
ja oppinut hengittämään
täysin uudella tavalla.
Talvi on aito, olkaa tekin.
Olen täynnä haavoja.
Kirvely naurattaa ja tuo mieleen
muistoja, mutta samalla
syö minua sisältä.
En tiedä mitä tehdä, kun
ajalla, teoilla, sanoilla,
eikä muullakaan
ole merkitystä.
Haukkuja, kehuja,
vihaa, rakkautta -
olen turta, sumussa.
Saatan luovuttaa.
Valo on enää
sumuinen muisto
horisontissa.
En tunnu kelpaavan,
mutta silti kelpaan.
Tai en.
Minua vakoillaan ja
vahditaan, minulle puhutaan
ja nauretaan. En tiedä.
Kaikki on niin pelottavaa.
