206.

Sä odotat odotat odotat
että jokin alkais vaikuttaa


Joltain
Jotenkin


Implikoin asioita,
mutten kerro mitään.



Basso jytää korvissa
makaan kylmällä lattialla pimeässä
ja haaveilen jostain muusta



Olo on kuin reilut
kolme vuotta sitten

En kestä, en tiedä,
en halua, en osaa


Mutta olenpahan sanonut sen ääneen

202.

Kaipaan pois

poispoispoispois

Jos ei olisi töitä,
maksaisin sen reilut 200 €
ja olisin aamulla jo matkalla

Jeg savner Oslo
og Norge
og norsk

Katson kesäkurssitarjontaa
tietäen ettei lähteminen ole
mahdollista vielä yli vuoteen

Ja se masentaa.

Ehkä mä vaan lopetan työt,
laitan opinnot jäihin, hylkään
kissat ja perheen ja Toisen
ja lähden ilmoittamatta kellekään


Tai sitten...

192.

Huono omatuntohan
siitä tulee, kun ei
viihdy kotona.

Anteeksi.

En vaan kestä tätä
meteliä, pauhua,
velvollisuuksia.

Enkä jatkuvaa stressiä
tai unettomia öitä.

Sitä tahtoisi vaan takaisin
eristykseen, omiin oloihin.

Kyhjöttäisin mökissä
tekemättä mitään
ja olisin onnellinen.

Voinko vaan lähteä takaisin?

185.

Kevät herää
minussakin pikkuhiljaa.

Sain kakkosen yhdestä kurssista
ja olen tietyllä tapaa jopa tyytyväinen.

Vaikken ihan.

Ensi torstaina on Untuvan
syntymäpäivä, mennään Lucyn kanssa
sinne ja rentoudutaan. Tehdään ruokaa.
Värjäillään hiuksia. You know, the usual.

Mutta sillä päivällä on
minulle suuri merkitys:
ei enää luentoja - enää yksi
essee, (joka on mahdoton).

Vapaus,
melkein.

En jaksaisi enää, vaikka
suurin osa on yhä tekemättä.

On analyysia, tenttiä,
esseetä.. Kurssi-ilmoittautumiset.

Enkä tiedä
niistä mitään.

Stressaa.

En osaa ottaa otetta elämästä.

180.

Hei! Det var kjempefint i Norge.

Jeg vågede til og med snakke litt norsk.
Det var ganske skremmeligt men jeg syns jeg
klarte meg greitt. Kanskje kan jeg begynne
å skrive/snakke norsk oftere - hvem vet!

Sannsynligvis gjør jeg det nok ikke her.

- - -

Että sellaista.

Todellisuus iski palattuani
kovemmin kuin osasin odottaa.

Liikaa tekemistä. Ja väärä kieli
- sekä ympärilläni että tehtävissä.

Aika ei riitä millään, eivätkä
ihmiset pidä lupauksiaan.

- - -

Jeg vil tilbake. Bort herfra.

176.

...antakaa kun jatkan.

- - -

Mä kuuntelen osastomusaa,
bassot täysillä kuinkas muutenkaan.

Ja kesämusaa. Ikävöiden.

Me jo puhuttiinkin tästä, mut ihan tosi;
vois vaan olla mökki ja me ja helvetin
hyvää ruokaa. Ja joku söpö lisko.

 - - -

Ja mä tosissani vaan palan halusta
nolata itseni kirjoittaa oppimillani kielillä.

- - -

Elämä on hankalaa.

Tavallaan rakastan talvea, mutta toisaalta
syksyinen trumpetti houkuttelee muualle.

- - -

Ollapa enemmän tunteja vuorokaudessa.

168.

Mä haluan jotain muutosta mun elämään.



Kurssikaveri kertoi metsästäneensä minulle
vegaanisia suklaarusinoita joululahjaksi - unessaan.



"Sä oot niin laiha. Mä melkeen halaan vaan
iteäni kun sä oot niin pieni."



Mua ei enää stressaa koulujutut. Olo on enemmänkin
tunnoton, turtunut. Mua ei enää kiinnosta miten tentit menee,
kunhan ne vaan menee. Pois, niin ettei tarvitsisi uusia.



Klinikalla kyseltiin onko ollut psykoottisia/
dissosiatiivisia oireita. Sanoin ettei.



(Koska kukaan ei ole vielä kysynyt että mitä hittoa mä selitän.
En mä aina muista onko joku tapahtunut unessa vai oikeasti,
mutta niin kauan kun mä oon hiljaa niin kukaan ei tiedä.
Ei musta tarvitse olla huolissaan, ei. Ainakaan vielä.)



Parin kuukauden intensiivijakson jälkeen
asiakkuuteni lopetetaan.



Parin viikon päästä joululoma viimein alkaa.



Enää 41 päivää. Tai 40, riippuen miten laskee.

157.

mä kuuntelen ekstaasinappia
ja elokuvaa; iloista pientä pilleriä

pehmeät melodiat
ja hailakat värit
täyttävät pääni

nyt on inspiroitunut olo,
mut enhän mä silti saa tota
leikkihakemusta tehtyä

- - ja jos sitä kirjoittaisinkaan,
paistaisi oloni kyllä läpi - -

seuraavaksi metsässä polkat,
ja niin jo tanssii housuni kuviotkin

huomenna matkustan islantiin
lähtemättä helsingistä

- - -

tiedättekö sen olon kun vaan...
uppoutuu - koko ympäröivään maailmaan

tavallaan heiluu tuulen mukana,
vaikkei liiku paikaltaan

huojuu, ja välillä tuntuu
kuin istuisi omassa sylissä

tai tanssisi paljain jaloin pellolla,
vaikkei edelleenkään ole liikkunut mihinkään

ehkä ette

- - -

.

- - -

inspiration by pomegranate-lime
and raspberry-cranberry

thank you

156.

Ahdistus vaihtui höpöön oloon.

Uppoudun näytelmään,
taustalla kuuluu tähtipölyä.

Lisää teetä, lisää lisää !

Hysteeristä itkua kesti liian kauan,
vaikkei sillä varsinaista syytä ollutkaan

- ahdistus kun on aika huono,
sillä voi kuitata kaiken.

Tai ainakin muut luulee niin.

Tahdon nukkua nukkua nukkua,
hukkua untuviin ja uniin.

Juosta sateenkaaripellossa,
nauraa aamukasteen aaltoillessa.

Sen sijaan ostin mansikoita.

Niin, ja keitin teetä.

--

Nyt tätä voi seurata myös
kautta!

150.

Kahvikuppi, toinen, kolmas.
Tai mitä hittoa - antakaa vaan
koko pannullinen!

Enemmän, enemmän, enemmän.

Neljän seinän sisällä makaaminen
alkaa jo kyllästyttää - -

Tahdon ulos. Hyppiä, juosta,
bongailla lintuja ja hengittää kevättä.

Vielä vähän sitä kahvia.

Ja seuraa, kiitos. Vaikka kyllähän
kissat kiehnäävät, ja Sinäkin olet.

Taisin nähdä ihmisiä viimeksi pääsiäisenä.

140.

Tekemäni UMK-tärppilista
aiheuttaa vahvoja viboja ja
tahtoo tanssittaa.

Kupliva into pulppuaa sisälläni,
enkä millään malttaisi odottaa
m i t ä ä n !

Pian on mahdollisuus tanssia,
ja hetkeksi unohtua rytmiin.

Mutta ensin
velvollisuudet
kutsuvat.

Tuu jo viikonloppu!

- * - * - * - * -

Näin post scriptumina, tyylistä
jälleen poiketen: pian tulee 150. postaus
- haluatteko jotain spesiaalia?

114.

Vanhat tavat
nousevat pintaan.

Tosin nyt minulla on....

Houkutukset ovat
kovia.

Valmistin hillopurkin,
se rentouttaa.

Mutta entä sen loputtua?

Arkkifoneemit, infiksit, valenssi
ja antonyymit riivaavat -
jättäkää rauhaan !

En jaksaisi enää.
Ei kiinnosta.

Huomenna se on ohi.

105.

Yhtäkkiä iski pelko,
kateus ja kaipuu.

Muutokset elämässä saivat
ikävöimään niin sanotusti
vanhoja hyviä aikoja.
Sen aikaisia ystäviä.

Vaikka semmoisia ei ollutkaan.

Päivittäin tulee kaloreita
reippaasti alle suositellun.

Leijun pilvissä, aivan
kuten vuosi sitten.
Seuranani Lucy ja Kauris.

Suunnittelen tulevaa.
Toivon Sinun korjaavan minut
- saavasi minut onnelliseksi.

Mutta saatan olla
liian hajalla.

Se jää nähtäväksi.

99.

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa.

Tai en tiedä.

Jos jalkani olisi kunnossa
///
Jos minulla olisi aikaa
///
Jos en olisi vaan niin huono.

Tekosyitä, naurettavia sellaisia!

Olen säälittävä, saamaton
- miten tämän pukisi sanoiksi?

"Voisin olla toisenlainen."

93.

Basson siivittämänä eksyn
väärille, myrkyllisille
sivuille.

Tai en oikeastaan eksy
- hakeudun.

Uudet suunnitelmat alkavat
punoutua mielessäni.

Punnitsen mahdollisuuksiani
onnistua siinä sun tässä;

kokeet lähestyvät,
työt painavat päälle,
kotiakin pitäisi siivoilla.

Kuvittelin aina, että olisin vapaa
tekemään mitä vaan
muutettuani kotoa..

Että saisin täysin päättää
tekemisistäni ja menoistani.

Se on valetta.

Koskaan. Ei. Voi. Olla. Täysin. Vapaa.

Ikinä.

---

Olo on sekavampi kuin aikoihin:
en tiedä mitä tahdon, koska
kaikki haaveet huutavat
toistensa päälle.

En tiedä mikä äänistä on omani.

---

Miten voi samalla mennä niin hyvin,
mutta huonommin kuin aikoihin?

---

Sumuista.

85.

Pian
elämässäni alkaa
uusi
vuosikymmen.

Vaivihkaa

huomaan kuitenkin
yrittäväni
elää muistoja
uudelleen

-

järkevyydestä viis.

Kun katson peiliin,
näen liian aikuisen
(liian sitä, liian tätä,
liian, liian, liian)
itseni.

Tahdon repäistä
ja lujaa!

Kuka oikein olen?

79.

Edessä tuntien ja
taas tuntien paasto.

Voisin hieman,
puolivahingossa,
ehkä mahdollisesti..
Tai ehken sittenkään.

Vaikka on rauhallista,
olen varma tässä olevan
jotain mätää.

Odotan romahdusta,
epätoivoa, kipua,
ahdistusta.

Mutta leijun maan yllä,
melankolia siipinäni.

Hämmentää.

75.

Aloin muistelemaan
ensimmäisiä kertoja,
jolloin hymyä ei saanut pois
hiekkapaperillakaan.

Kehoon levisi kaikkivoipaisuuden,
ilon, voiman ja riehakkuuden,
mutta myös rauhan tunne.

Lucy nauroi, minäkin.
Ja maailma nauroi kanssamme.

Mutta nyt kaikki on harmaata.
Sataa. Tuulee. Kaikkialla on
kuol-lut-ta.

Milloin herään?

56.

Itkua, epätoivoa, raivoa.
EN USKO!

Voisin vetää Tenox-
Opamox-alkoholikoktailin.

Mutta en taida.

"Ei sulla ole koskaan mitään
elämää suurempaa sanottavaa.."

Eikö kuolema ole sitä?

12.

Kasvojen ollessa punertavat ja turvonneet
oli minun pakko myöntää tappioni.

Päällisin puolin onnistun, olen kuivilla.
Mutta olen ikävöinyt valtavasti
kylmää metallia ihoani vasten.

Vielä yksi lisää. Vielä yksi kierros.
Tahdon taas... Olla kylmissäni?
Ahdistunut? En voi olla tosissani.

Mutta kaipuu on kova.