196.

Me puhutaan.
Mä puhun.

Katsot kännykkää,
oot hiljaa.

Taas puhutaan.



Tottakai on helpompaa
asua yksin. Tietenkin on
helpompaa ajatella vain itseä.

Totta vitussa monikin
asia olisi helpompi
silloin.


Mutta ei kaikki.

Joten eikö
eikö nyt kuitenkin
eikö vielä yritettäisi

Eikä alettaisi etsiä
niitä omia yksiöitä
ihan vielä

172.

Kurssin päättymisestä
on nyt 22 päivää.

Tentti tekemättä.

En saa aikaiseksi, kun vaan
ahdistaa. Haukon henkeäni,
päässä pyörii, itkettää ja

haluaisin Sinut jo kotiin,
käpertyä kainaloosi, vähän itkeä.

Nukahtaa, herätä huomenna,
en mennä töihin. Kellua ajassa.

Mutta ei. Ei, ei, ei.

Tämä oli tarkoitus palauttaa
eilen. Viime vuonna.

Nyt on uusi vuosi ja
hyvin taas alkaa.

"Mä toivon, että ensi vuosi
olisi sulle parempi"
"Ja mä toivon, että sä rakastat
mua myös ensi vuonna"
"Sitä ei tarvitse toivoa"

.

Miksi olen tällainen?

131.

Tänään oli kai
ihan hyvä päivä.

Uninen.

"Ihana pieni kulta",
sanoit. Upposin.

Nukahdin.

Oli lämmin, enkä
halunnut nousta.

Tänään en jaksa välittää asioista,
jotka minussa on vikana.

Sain vitosen
ja palkkaa.

Hyvää yötä.

110.

Ajatukset pyörivät
isojen kysymysten
ja päätösten äärellä.

Mitä jos minä mahdollistaisinkin
vakaamman, meidän yhteisen
tulevaisuuden -- ?

Mutta miten ja milloin
- vai odotanko vaan?

Apua..

100.

Me saimme uuden asunnon.
Me saimme myös opiskelupaikat
- ihan pian olemme yliopistossa!

Meidän elämä on alkanut
taas maistua ihan elämältä.

Ja ehkä pienesti saatan odottaa,
että toteutat unenpöhnäisen mukalupauksesi
kesänjälkeisistä unelmista.

Samalla kuitenkin saatan Sinut
turhautumisen partaalle.

"Voisitko vielä katsoa onko mulla herätys..?"
"Toi oli jo seitsemäs kerta."
"No mutta jos kuitenkin? Tai sitten mä katson."

Se viisitoista kertaa ei riitä,
heräilen kuitenkin tarkistamaan.

Kädet täytyy myös pestä,
mieluiten vähän liian usein
- ihan vain varmuuden vuoksi.

Ja jostain todella ihmeellisestä syystä
en usko avainten olevan mukana,
vaikka ne kädestäni roikkuvatkin.

Uusi elämä, kaikilta osin.

92.

Oivalluksia:

Silmäkulmissa ei olekaan pisamia.
Naurattaa.

Minä rakastan Sinua, aivan valtavasti.
Olet lämmin.

Osasin hiljentyä, kaikki oli ikään kuin
minua varten.

En tahdo lähteä, sillä elämä
on täällä.

.

Mutta mikään ei riitä,
aina jokin on pielessä.

.

Menneisyys kummittelee satunnaisesti,
edelleen.

Haamut eivät kysy kuulumisia,
mutta kutsuja iltamiin tulee
- työpäiville, tietenkin.

.

Hyvää ja huonoa; sekavaa.

90.

"Mä sanoisin, että mä sanoisin 'Joo'
kesän jälkeen."

Uni tuli hymyn saattelemana,
kun sanasi kaikuivat
päässäni.

"Se on asia, jota minä
tahdon."

Samoin.

89.

Yksinäisyys, nukahtaminen,
ja ehkä ihan vain minä,
ahdistaa.

Kun et ole lähellä, koen
.....eroahdistusta?

Tuntuu kuin jumittaisin
samoja raiteita yhä uudelleen.

Toisaalta voin tuntea
tulevaisuuden jo ovella:
Me - aina ja aina..

Kaipaan tiettyä varmuutta.

Joko pian?

82.

Keho lievästi ruhjeilla,
mutta mieli kirkkaana.

Sini-violettia
hyvää oloa
leijuu taivaalla.

Käsinkosketeltavaa,
silti hapuavaa,
onnellisuutta.

Tämän hetken voittorivi
on 776, 516, 326,
sekä 5.

Kai.

En palaisi menneeseen.

Luulisin.

80.

Hassua kuinka edelleen
puin lähes kolmen vuoden
takaista välirikkoa.

Huono äitisuhdetta,
lasista lapsuutta.

Mutta se on mennyttä:
ollutta ja unohtunutta.

Sillä nykyään, niin
kliseistä kuin kaikki onkin,
on Meitä takana
750 rakkaudentäyteistä,
ihanaa päivää.

"Aika on mennyt niin nopeasti."

Eihän se lopu kesken?

57.

"Kyllä mä sun kanssa tahdon olla."

Ja niin elämäni luisui takaisin raiteilleen,
asiat saivat merkityksen, nukahdin lämpöösi
ja ne tärkeimmät palaset loksahtivat paikoilleen.

En tiedä mitä tekisin ilman Sinua.

Kiitos.

39.

Jokin outo painaa, mutta
ei haittaa.

Uskomatonta kuinka voimaannuttavia
aurinko ja Sinä olettekaan.

Ajatus Sinusta piristää
harmaintakin päivää.

Tämä on todellista ja siitä aion
pitää kiinni.

Rakastan Sinua.

33.

Vatsaan sattuu, mutta aion
jatkaa,

sillä Sinä tarvitset minua nyt
enemmän kuin koskaan.

Toivottavasti tuen Sinua
tarpeeksi.

Olet minun kaikkeni.