Oli puheenaiheena kissa
tai mikä vaan, minä itken.
Kun keskustelu kääntyy
ruokaan, käännän
katseeni pois.
Itku ei lakkaa.
Tunnen olevani todella
hukassa ja riittämätön.
Jos ei tarvitsisi olla vastuussa,
leijuisin jonnekin, ja olisin
tavoittamattomissa
edes hetken.
Unohtaisin sen,
ettei tilillä ole rahaa,
enkä tuntisi mitään.
Nyt on joululoma.
Mutta missä viipyy loma elämästä?
Pitäisi kai viimein hankkia se
vaaka - myös keittiöön,
kävellä ripeästi
pidempiä matkoja,
tehdä kaikenlaisia liikkeitä,
jotenkin vain helpottaa
tätä oloani.
Miksi olen tällainen?
Huono, liian kaikkea.
Olisinpa ja pitäisi
ovat kaksi
eri maailmaa.
Miksen saa mitään aikaiseksi?
Syömättömyys
ja pari nappia.
Kylmää, huimaa,
mutta enää ei satu.
(Päinvastoin--)
Kaksi ensimmäistä päivää
vasta takana,
silti bussimatkat itken uupumusta.
Anteeksi Lucy, anteeksi Kauris
- taidan lähteä tätä kaikkea pakoon.
Maailma pyörii, ja mietin josko
saisin sen pyörimään vielä edes
hiukan enemmän; lujempaa niin,
ettei enää tarvitsisi tuntea.
Tunnen olevani niin yksin,
mutta sitähän minä kai tahdoin.
Olisinpa aina sumussa.
