218.

Ahdistus

Vedät naamaasi
mitä sattuu

Huojut

Eikun puuthan ne,
vaikkei tänään
edes tuule

Et oikeastaan
tiedä mitä tapahtuu

Kuka olet

Entä toi toinen
sitten?

Tää päivä oli liikaa
Ja viikko, kuukausi,
vuosi, koko elämä.

Tulevaisuus...

Ahdistusta täynnä

217.

Kun katson peiliin

näen jotain muuta

kuin mitä pitäisi

208.

Eikö tää olo vois jo mennä ohi?


Haaveilen omasta
telkkarista
sängystä
kirjahyllystä
lipastosta

Ajasta

Kissat mulla on jo
ja sohva

Tiskikonetta unohtamatta




Mitä mä teen
Mitä mä teen
Mitä mä teen

Ei tällaista saa ajatella



En mér líður ekki vel.

207.

Tuijotat ilmeettömänä eteesi
Olet hiljaa

Kihiset
Raivoat
Olet vihainen



Älä näytä sitä,
äläkä muutakaan.

Älä näytä tunteitasi
Niele kaikki
Kerää ne talteen



Ja odota räjähdystä

205.

Ja hetken aikaa sä mietit
kuinka naurettavan helppoa
ois vaan kompastua,
kaatua ton bussin alle.

Tai pakun, henkilöauton,
ratikan - jonkin vaan


Sä oot niin hukassa
sun elämän kanssa
muttet tiedä mikä
auttaisi tai helpottaisi

Tai on sulla aavistus,
mutta varmuutta ei


Etkä sä nyt yhtäkkiä
voi vaan vaihtaa elämää.


Paskempi homma se.

204.

En mä tiedä mitä tehdä




Olen niin kovin uupunut

203.

"Ehkä mä en vaan tuu
tänne enää kaupasta"

Mutta en saisi suuttua.

Minä olen väärässä,
minä teen väärin,
minä olen väärä



Mä kuolen pian,
ellei tilanne muutu

Tai teen jotain
itselleni



Enkä halua
Mut ahdistaa
Ja mä vihaan tätä


Vuoristorata on kiva
ainoastaan Lintsillä

196.

Me puhutaan.
Mä puhun.

Katsot kännykkää,
oot hiljaa.

Taas puhutaan.



Tottakai on helpompaa
asua yksin. Tietenkin on
helpompaa ajatella vain itseä.

Totta vitussa monikin
asia olisi helpompi
silloin.


Mutta ei kaikki.

Joten eikö
eikö nyt kuitenkin
eikö vielä yritettäisi

Eikä alettaisi etsiä
niitä omia yksiöitä
ihan vielä

194.

Priorisoi opinnot
Pysyttele (vain) kotona
Heivaa helvettiin työt


Ole vähemmän tyhmä
Ole enemmän alistuva
Ole tossun alla


Et saa tehdä töitä
Et osaa ajatella järkevästi
Oikeastaan olet vitun tyhmä


Minä päätän kaiken


Alistu
Tottele
Ole hiljaa



(Ahdistun,
vihastun,
olen hiljaa.
En tottele.)

192.

Huono omatuntohan
siitä tulee, kun ei
viihdy kotona.

Anteeksi.

En vaan kestä tätä
meteliä, pauhua,
velvollisuuksia.

Enkä jatkuvaa stressiä
tai unettomia öitä.

Sitä tahtoisi vaan takaisin
eristykseen, omiin oloihin.

Kyhjöttäisin mökissä
tekemättä mitään
ja olisin onnellinen.

Voinko vaan lähteä takaisin?

184.

Minusta ei kuulemma näe,
että itseluottamukseni on
hajalla. Ne sanovat, että
vaikutan itsevarmalta ja
kovin määrätietoiselta.

Todellisuus on toinen.

Oikeasti istun yksin, hiljaa,
ajatuksiini uppoutuneena.
Jätän sanomatta asiat, jotka
olisivat ne tärkeimmät minun
eloonjäämiseni kannalta.

En elä kuten opetan - -

Kommunikaatio on avainsana
elämään. Mutta mitä jos siihen
ei pysty? On liian käppyrällä;
ahdistunut, lytyssä, eksyksissä.

Tieto ei näy käytännön tasolla.

Tunteet vie mua.

Suurimmilta osin koostun
varovaisuudesta, miellyttämisen
halusta, täydellisyyteen pyrkimisestä
ja epävarmuudesta. Ahdistuksesta,
masennuksesta sekä - -

(luoja kun ahdistaa, ettei tämäkään teksti ole symmetrinen)

Mutta mä myös haaveilen -
kun vaan tietäisi mistä.

Ja kenen kanssa.

171.

Ei nukuta. Ei nukuta. Ei nukuta.

Pitäisi jo nukkua
kun huomenna
täytyisi jaksaa.

Haluaisin, muttei vaan nukuta.

Arvosanat kursseista
ovat 5-5-4-5.

(Jotenkin silti takaraivossa
nakertaa pieni tyytymättömyys.
Vaikkei siinä edes ole järkeä,
ei se tuosta oikein paremmin
voisi enää mennä.. Typerää.)

Ajatus ei oikein kulje.
Eikä mikään muukaan.

Voisipa jo nukahtaa.

168.

Mä haluan jotain muutosta mun elämään.



Kurssikaveri kertoi metsästäneensä minulle
vegaanisia suklaarusinoita joululahjaksi - unessaan.



"Sä oot niin laiha. Mä melkeen halaan vaan
iteäni kun sä oot niin pieni."



Mua ei enää stressaa koulujutut. Olo on enemmänkin
tunnoton, turtunut. Mua ei enää kiinnosta miten tentit menee,
kunhan ne vaan menee. Pois, niin ettei tarvitsisi uusia.



Klinikalla kyseltiin onko ollut psykoottisia/
dissosiatiivisia oireita. Sanoin ettei.



(Koska kukaan ei ole vielä kysynyt että mitä hittoa mä selitän.
En mä aina muista onko joku tapahtunut unessa vai oikeasti,
mutta niin kauan kun mä oon hiljaa niin kukaan ei tiedä.
Ei musta tarvitse olla huolissaan, ei. Ainakaan vielä.)



Parin kuukauden intensiivijakson jälkeen
asiakkuuteni lopetetaan.



Parin viikon päästä joululoma viimein alkaa.



Enää 41 päivää. Tai 40, riippuen miten laskee.

167.

Yllätystehtävät
voisivat mielestäni olla
niin yllätyksellisiä,
että tekisivät itse
itsensä - -

Tämä alkaa jo kyllästyttää.
Mutta ei, edessäni häämöttää
vaan loputon työmäärä, sekä
kolmen viikon eristäytyminen.

Yllätystehtävä. Pakollinen tehtävä.
Vaativa tehtävä. Vitusti-luettavaa-tehtävä.
Helvetin vaikea tehtävä. En-tajua-tästä-mitään-
tehtävä. Helpompi tehtävä. Tehty tehtävä.
Kiva tehtävä. Tekemätön tehtävä.

Iltaisin makaan kattoa tuijottaen,
aamuisin nousen väkisin ylös.

- - toisivat edes
viinipullon mukanaan!

Mahdoton tehtävä?

166.

Otin kuvan itsestäni.

Täytyi juosta peilille
ja varmistaa, etten minä
näytä tuolle.

Palasin peilin ääreen
vielä muutamasti
vain hämmentyäkseni;

näytin
joka
kerta
erilaiselta.

Laitoin koulutyöt pois,
aloin värittää ja totesin,
että laatikko on tyhjä.

Ja sen, että enää 56 päivää.

Ja sen,
että.. mitä?

En jaksa odottaa, että
nämä muutamat kriittiset viikot
ovat vihdoin kuluneet.

Sitten koittaa vapaus - - -

164.

Pää lyö tyhjää.

Niin tyhjää, että luennolla
professorin ääni kaikui
korvasta toiseen, puolelta
toiselle, edestakaisin.

Väsymys on kova, tuntuu
kuin kirjaimet hyppisi silmille.

Mutta eilen ostin itselleni
supermegajättitärkeän
.pdf-tiedoston!

Enää 64 päivää.
 
Kyllä mä kestän.

117.

Kuinka yhtäkkisesti
ahdistus voikaan iskeä..

Se lamauttaa
ja kylmettää.

En kykene liikkumaan,
ja ajatuksetkin ovat vain
harmaata taustahälyä.

Missä minä olen?

Olen voimaton.

Kaikesta hyvästä palautteesta
huolimatta tuntuu, etten
millään kelpaa.

Sinä et halua minun tekemää ruokaa.
Isä ei tulekaan isänpäiväkahville.
Puheluihini ei vastatakaan --

Vajoan.

93.

Basson siivittämänä eksyn
väärille, myrkyllisille
sivuille.

Tai en oikeastaan eksy
- hakeudun.

Uudet suunnitelmat alkavat
punoutua mielessäni.

Punnitsen mahdollisuuksiani
onnistua siinä sun tässä;

kokeet lähestyvät,
työt painavat päälle,
kotiakin pitäisi siivoilla.

Kuvittelin aina, että olisin vapaa
tekemään mitä vaan
muutettuani kotoa..

Että saisin täysin päättää
tekemisistäni ja menoistani.

Se on valetta.

Koskaan. Ei. Voi. Olla. Täysin. Vapaa.

Ikinä.

---

Olo on sekavampi kuin aikoihin:
en tiedä mitä tahdon, koska
kaikki haaveet huutavat
toistensa päälle.

En tiedä mikä äänistä on omani.

---

Miten voi samalla mennä niin hyvin,
mutta huonommin kuin aikoihin?

---

Sumuista.

75.

Aloin muistelemaan
ensimmäisiä kertoja,
jolloin hymyä ei saanut pois
hiekkapaperillakaan.

Kehoon levisi kaikkivoipaisuuden,
ilon, voiman ja riehakkuuden,
mutta myös rauhan tunne.

Lucy nauroi, minäkin.
Ja maailma nauroi kanssamme.

Mutta nyt kaikki on harmaata.
Sataa. Tuulee. Kaikkialla on
kuol-lut-ta.

Milloin herään?