185.

Kevät herää
minussakin pikkuhiljaa.

Sain kakkosen yhdestä kurssista
ja olen tietyllä tapaa jopa tyytyväinen.

Vaikken ihan.

Ensi torstaina on Untuvan
syntymäpäivä, mennään Lucyn kanssa
sinne ja rentoudutaan. Tehdään ruokaa.
Värjäillään hiuksia. You know, the usual.

Mutta sillä päivällä on
minulle suuri merkitys:
ei enää luentoja - enää yksi
essee, (joka on mahdoton).

Vapaus,
melkein.

En jaksaisi enää, vaikka
suurin osa on yhä tekemättä.

On analyysia, tenttiä,
esseetä.. Kurssi-ilmoittautumiset.

Enkä tiedä
niistä mitään.

Stressaa.

En osaa ottaa otetta elämästä.

176.

...antakaa kun jatkan.

- - -

Mä kuuntelen osastomusaa,
bassot täysillä kuinkas muutenkaan.

Ja kesämusaa. Ikävöiden.

Me jo puhuttiinkin tästä, mut ihan tosi;
vois vaan olla mökki ja me ja helvetin
hyvää ruokaa. Ja joku söpö lisko.

 - - -

Ja mä tosissani vaan palan halusta
nolata itseni kirjoittaa oppimillani kielillä.

- - -

Elämä on hankalaa.

Tavallaan rakastan talvea, mutta toisaalta
syksyinen trumpetti houkuttelee muualle.

- - -

Ollapa enemmän tunteja vuorokaudessa.

173.

Lounastreffit kaverin kanssa perjantaina
sai mut heräämään jonkinlaisesta horroksesta.

(Että sen pitikin tapahtua yhdeltä yöllä..)

- - Nyt mä saan tän tehtyä,
perkele! Sitten loma.

Perjantaina myös myöhäiset pikkujoulut
työporukan kanssa. Toisena päivänä
viiniä ja pelejä muussa seurassa.

Kyllä. Tämän mä olen nyt ansainnut.

Tai kohta. Ensin
tentti loppuun.

Mun täytyy ryhdistäytyä.
Mun täytyy luottaa itseeni.
Mun täytyy saada tää tehtyä.

Mun täytyy saada lomailla.

129.

Aurinko piirtää mosaiikin bussin
ikkunaan, ja minä hymyilen.

Hymyilen, vaikka eilen veri vuosi
vuolaana. Vaikka kaikkialle särkee.
Vaikka yöllä melkein oksensin ja
pyörryin kun huimasi niin.

Silti olo on jotenkin raskas,
enkä ymmärrä tätä ollenkaan.

Vaikka pääsin kaikille kursseille,
joille tahdoin. Vaikka minulla on
töitä. Ja vaikka minulla on Sinut,
kissat ja muut.

Jokin silti huolettaa.

108.

Tämä ilta oli aivan ihmeellinen --

Aivan kuin olisin tutustunut todella
läheiseen ja mahdottoman tärkeään
henkilöön aivan alusta.

Koin sen jännityksen,
kiusallisuuden ja hermostuneisuuden,
mutta samalla tutun pirskahtelevan
iloisen, onnellisen, hyväksytyn olon.

Keskustelimme kirjallisuudesta,
analysoimme ympäröivää universumia,
kuuntelimme musiikkia ja nautimme.

Kutsun häntä Untuvaksi.

Sillä hän on pieni ja kevyt,
mutta mahdottoman pehmeä
ja miellyttävä olemukseltaan.

Tärkeä.

Elämä alkaa aina uudestaan.

105.

Yhtäkkiä iski pelko,
kateus ja kaipuu.

Muutokset elämässä saivat
ikävöimään niin sanotusti
vanhoja hyviä aikoja.
Sen aikaisia ystäviä.

Vaikka semmoisia ei ollutkaan.

Päivittäin tulee kaloreita
reippaasti alle suositellun.

Leijun pilvissä, aivan
kuten vuosi sitten.
Seuranani Lucy ja Kauris.

Suunnittelen tulevaa.
Toivon Sinun korjaavan minut
- saavasi minut onnelliseksi.

Mutta saatan olla
liian hajalla.

Se jää nähtäväksi.

84.

Kauris on
kaunis, siro, ja
synkkyydessäänkin
värikäs ihminen.

Saatan olla itseni,
silti samanaikaisesti
esittäen tuhatta roolia.

Ja se on
täysin
OK.

Kiitollisuus on
väreilevää, kaunista
ja aitoa

-

kiitos.

83.

Aikamatka menneisyyteen.

Abstraktia olemista.

Savukkeiden, ihmisten,
elämän ja olemisen analysointia.

Ja ehkä vähän ..
rentoutumista.

Lucyn kanssa kaikki
on piirun verran helpompaa.

Tajusin päässeeni yli.

(Ehkä.)

81.

Menneisyyden haamuja:
hyviä muistoja ja unelmia.

Silti tulevaisuus kynnyksellä;
ystävineen, kokemuksineen.

Näin on hyvä, luulisin,
vaikka huominen romahtaisikin.

Hyvää yötä.

77.

Monen viikon hiljaisuus
on nyt ohi.

Kaikki oli väärinkäsitystä,
huono hetkeä,
väsymystä.

Helpotus.

28.

Huolestuneisuutta ja leijumista.
 Olen tyhjyydessä, lennän ja liidän.

Silti olen niin kaukana, enkä tunne
oloani hyväksi.

Luota minuun. Ota minut.
Hyväksy minut, Hirviö.

Antakaa olla onnellinen.