26. tammikuuta 2014

81.

Menneisyyden haamuja:
hyviä muistoja ja unelmia.

Silti tulevaisuus kynnyksellä;
ystävineen, kokemuksineen.

Näin on hyvä, luulisin,
vaikka huominen romahtaisikin.

Hyvää yötä.

20. tammikuuta 2014

80.

Hassua kuinka edelleen
puin lähes kolmen vuoden
takaista välirikkoa.

Huono äitisuhdetta,
lasista lapsuutta.

Mutta se on mennyttä:
ollutta ja unohtunutta.

Sillä nykyään, niin
kliseistä kuin kaikki onkin,
on Meitä takana
750 rakkaudentäyteistä,
ihanaa päivää.

"Aika on mennyt niin nopeasti."

Eihän se lopu kesken?

19. tammikuuta 2014

79.

Edessä tuntien ja
taas tuntien paasto.

Voisin hieman,
puolivahingossa,
ehkä mahdollisesti..
Tai ehken sittenkään.

Vaikka on rauhallista,
olen varma tässä olevan
jotain mätää.

Odotan romahdusta,
epätoivoa, kipua,
ahdistusta.

Mutta leijun maan yllä,
melankolia siipinäni.

Hämmentää.

2. tammikuuta 2014

78.

Lähes 600 minuuttia töitä,
vajaat 200 kilokaloria.

Ei saisi, mutta tuntuu
äärettömän
hyvältä.

Heikotus, keveys, tyhjyys
auttaa.

"Sun ailahtelut huolestuttaa.."

Ja minä itken ja nauran ja huudan ja riehun ja paiskon
ja järjestelen ja kiillotan ja suunnittelen ja tiuskin ja mietin teräviä.

Ja iltaisin sinä lasket lääkkeeni.