167.

Yllätystehtävät
voisivat mielestäni olla
niin yllätyksellisiä,
että tekisivät itse
itsensä - -

Tämä alkaa jo kyllästyttää.
Mutta ei, edessäni häämöttää
vaan loputon työmäärä, sekä
kolmen viikon eristäytyminen.

Yllätystehtävä. Pakollinen tehtävä.
Vaativa tehtävä. Vitusti-luettavaa-tehtävä.
Helvetin vaikea tehtävä. En-tajua-tästä-mitään-
tehtävä. Helpompi tehtävä. Tehty tehtävä.
Kiva tehtävä. Tekemätön tehtävä.

Iltaisin makaan kattoa tuijottaen,
aamuisin nousen väkisin ylös.

- - toisivat edes
viinipullon mukanaan!

Mahdoton tehtävä?

166.

Otin kuvan itsestäni.

Täytyi juosta peilille
ja varmistaa, etten minä
näytä tuolle.

Palasin peilin ääreen
vielä muutamasti
vain hämmentyäkseni;

näytin
joka
kerta
erilaiselta.

Laitoin koulutyöt pois,
aloin värittää ja totesin,
että laatikko on tyhjä.

Ja sen, että enää 56 päivää.

Ja sen,
että.. mitä?

En jaksa odottaa, että
nämä muutamat kriittiset viikot
ovat vihdoin kuluneet.

Sitten koittaa vapaus - - -

165.

Kuukautta vajaa neljä vuotta.

Aika hurjaa jos oikein ajattelee -
olen ollut vasta kuudentoista
kun Me ensi kerran tavattiin.

Vasta täyttänyt, kai..
Vai aikaisemmin jo?

Ei näitä voi muistaa.

Mutta muistat kyllä, että Sinun
tulee viedä minut "juottolaan"
kun merkkipäiväni koittaa.

Muistat monia asioita.

Olet myös pitänyt lupauksesi:
saan puhua miten vaan
(käyttää äidinkieltäni)
ja näyttää miltä vaan.

Saan olla oma itseni.

Toki olen silti eksyksissä
ja epävarma,
mutta ainakin voin olla
sitä vähän turvallisemmin.

Bussin ovessa sen sijaan on oksennusta.

164.

Pää lyö tyhjää.

Niin tyhjää, että luennolla
professorin ääni kaikui
korvasta toiseen, puolelta
toiselle, edestakaisin.

Väsymys on kova, tuntuu
kuin kirjaimet hyppisi silmille.

Mutta eilen ostin itselleni
supermegajättitärkeän
.pdf-tiedoston!

Enää 64 päivää.
 
Kyllä mä kestän.