219.

minua ei ole Tarkoitettu tähän

tärisen kylmästä

aiheen Rajaaminen on mahdotonta

en ymmärrä lukemaani

haluaisin hautautua sänkyyn Ainiaaksi

kenties luovuttaa vaan

fyysinen pahoinvointi on vienyt Nälän

mutta minua ei haittaa

Sietäisikin kutistua pienentyä kaventua

en ole hyvä näin

217.

Kun katson peiliin

näen jotain muuta

kuin mitä pitäisi

215.

Sanojesi jälkeen
tavaan Janten lakia

pidättelen henkeä

en katso päin.

Tahtoisin lisätä
vielä yhden lain joukkoon:

älä luule, että olet sitä
miksi itsesi koet.

Vaihtoehtoisesti: älä luule,
ettemme voi määritellä sinua
(vasten tahtoasi).



Jos ahdistukseen voisi kuolla
niin tää varmasti olisi se hetki.

211.

Yliopisto, Iso Pyörä ja
Suomen hallitus
kusee.

Viisi päivää luentojen alkuun,
mutta ei yhtäkään kurssia
jolle osallistua.

Prima. Helvetes prima alltså.

Opintojen lopettaminen
houkuttelee enemmän kuin koskaan,
vaikken vaihtaisi pääainettani
mistään hinnasta.



Tähän päälle Sinun ongelmat,
minun ongelmat, muut muutokset
opintoihin sekä tukiin liittyen
niin jo on soppa valmiina.



Eikä siinä vielä kaikki,
mutta ei siitä sen enempää - vielä.


Toivon ettette unohda minua kokonaan

209.

Kissat tuijottaa hämmentyneinä
huoneen vastakkaisesta nurkasta

Sinä pelaat toisessa huoneessa

Minä itken
Ja paiskon tyynyjä
Itken vähän lisää
Ja tärisen

En tiedä tärisenkö
raivosta vai ahdistuksesta,
kylmyydestä vaiko mistä

Mutta onko sillä edes väliä?

Kun kuulemma pitäisi vaan
ottaa itseään niskasta kii,
alkaa tekemään asioita
niin ne tulisi joskus tehtyäkin

Mutta kun ei se saatana oo niin helppoa!!!



Tai ehkä oonkin vaan poikkeuksellisen
heikko, typerä ja viallinen yksilö


Kukaties.

199.

Minä en ole minä.

Tai pikemminkin
tämä ulkokuori,
kasa lihaa, luita ja
kuolleita soluja.


Olen ajatus, häivähdys,
jokin pieni mytty,
joka tarkastelee maailmaa
tästä
tyhjästä
kuoresta
käsin.

Se kuori suojaa, muttei
tunnu omalta

Suojaavuudestakaan
en saanut takuukuittia.

Entä jos tahdonkin palauttaa tämän?


Ei tämä tunnu omalta.
Tämä on viallinen.
Tämä tuntuu vieraalta.
En ole tyytyväinen.

Tahdon rahani takaisin
tai edes uuden kuoren!

197.

Älkää tehkö kuten teen,
tehkää kuten sanon.


Sydän hakkaa
Kädet tärisee
Sormet on kohmeessa


Ajatus poukkoilee

Mitä olinkaan sanomassa?
Kylmä. Sitä varmaan.

Eikun
sittenkin

jotain muuta.


Ehkä tää on joku
jokatalvinen juttu.
Kohtahan on jo talvi.

Vaikka juurihan oli
eilen, viime viikolla,
tammikuu, 2010,
ala-aste, lapsuus.

Äskenhän en edes
ollut olemassa.

Muistatteko?

Ja minä sanon: älkää kopioiko
ahdistuksenhallintakeinojani.

194.

Priorisoi opinnot
Pysyttele (vain) kotona
Heivaa helvettiin työt


Ole vähemmän tyhmä
Ole enemmän alistuva
Ole tossun alla


Et saa tehdä töitä
Et osaa ajatella järkevästi
Oikeastaan olet vitun tyhmä


Minä päätän kaiken


Alistu
Tottele
Ole hiljaa



(Ahdistun,
vihastun,
olen hiljaa.
En tottele.)

193.

Pitäisi varmaan olla vastailematta
"Mitä kuuluu?"-viesteihin.

Ne pistää ajattelemaan.

Ja sitten sä kävelet pökerryksissä
ja pahoinvoivana töihin, itket hieman
siinä samalla kun et vaan jaksaisi,
vaikka tiedät päivän olevan helppo.

Töissä pitelet vatsaa
kun kivistää kovin.

Mutta ne krampit eivät ole mitään
verrattuna niihin jotka näkymättä
vellovat ajatuksissasi - sä kärsit,
muttei kukaan näe (tai usko?) sitä.

Miten voi voida näin - -

Tai siis. Miten voi luisua näin alas
tajuamatta putoamista ennen kuin
on jo puolimatkassa pohjalle?
Tai ehkä pidemmällä.

Ei silloin enää jaksa pistää vastaan.

Ainiin, vinkki: ei myöskään kannata
vastata niihin viesteihin rehellisesti
tai saatat karkottaa kaikki ympäriltäsi.





Parempi vaan jatkaa tätä
ympyrääympyrääympyrää...

192.

Huono omatuntohan
siitä tulee, kun ei
viihdy kotona.

Anteeksi.

En vaan kestä tätä
meteliä, pauhua,
velvollisuuksia.

Enkä jatkuvaa stressiä
tai unettomia öitä.

Sitä tahtoisi vaan takaisin
eristykseen, omiin oloihin.

Kyhjöttäisin mökissä
tekemättä mitään
ja olisin onnellinen.

Voinko vaan lähteä takaisin?

189.

Ilta tuoksuu
nuoruuden kesiltä

Siltä, että pitää liikkua
enemmän, kovemmin, tehokkaammin

Syödä vähemmän

Olla olemassa
vähemmän

Mutta mä makaan lattialla
sikiöasennossa ja itken

Ja toivon, että
uusi parempi päivä
koittaisi pian

Koska tätä mä en kestä.

188.

Ensimmäistä kertaa vuosiin,
vuoteen, en minä tiedä
tekee mieli viiltää

Nilkat auki
Raitoja kylkiin
Naarmuja ranteisiin

Tai edes raapia
Ihan vähän vaan

Olla tiikeri,
kuten viisi vuotta sitten

Tai neljä,
salaa ehkä allekin.

- - -

Mä en tiedä enää mitä tehdä

Mitä on luottamus?
Mitä on edes kunnon elämä?

No ei tätä.

Vastoinkäyminen,
toinen, kolmas,
neljässadas.

- - -

Voisko kaikki vaan
palata itsestään
ennalleen?

Pliis.

187.

Mä kuvotan itseäni

Olen häviäjä

Olen luovuttaja

Minusta ei ole mihinkään

Vihaan itseäni

Olen turha

Olen huono

En kykene mihinkään

Laiskakin olen


Voisin lakata olemasta

184.

Minusta ei kuulemma näe,
että itseluottamukseni on
hajalla. Ne sanovat, että
vaikutan itsevarmalta ja
kovin määrätietoiselta.

Todellisuus on toinen.

Oikeasti istun yksin, hiljaa,
ajatuksiini uppoutuneena.
Jätän sanomatta asiat, jotka
olisivat ne tärkeimmät minun
eloonjäämiseni kannalta.

En elä kuten opetan - -

Kommunikaatio on avainsana
elämään. Mutta mitä jos siihen
ei pysty? On liian käppyrällä;
ahdistunut, lytyssä, eksyksissä.

Tieto ei näy käytännön tasolla.

Tunteet vie mua.

Suurimmilta osin koostun
varovaisuudesta, miellyttämisen
halusta, täydellisyyteen pyrkimisestä
ja epävarmuudesta. Ahdistuksesta,
masennuksesta sekä - -

(luoja kun ahdistaa, ettei tämäkään teksti ole symmetrinen)

Mutta mä myös haaveilen -
kun vaan tietäisi mistä.

Ja kenen kanssa.

172.

Kurssin päättymisestä
on nyt 22 päivää.

Tentti tekemättä.

En saa aikaiseksi, kun vaan
ahdistaa. Haukon henkeäni,
päässä pyörii, itkettää ja

haluaisin Sinut jo kotiin,
käpertyä kainaloosi, vähän itkeä.

Nukahtaa, herätä huomenna,
en mennä töihin. Kellua ajassa.

Mutta ei. Ei, ei, ei.

Tämä oli tarkoitus palauttaa
eilen. Viime vuonna.

Nyt on uusi vuosi ja
hyvin taas alkaa.

"Mä toivon, että ensi vuosi
olisi sulle parempi"
"Ja mä toivon, että sä rakastat
mua myös ensi vuonna"
"Sitä ei tarvitse toivoa"

.

Miksi olen tällainen?

170.

TUSKAA

tUsKaA

tuskaa

TuSkAa


"Mä niin lopetan opinnot.
Ei tällasta voi jaksaa!"

..ja kas kummaa keväälle vaikuttaisi
valikoituvan vielä enemmän pisteitä.

Miksi mä en opi?

Tässähän palaa lopppuun.

Ja samalla saa pelätä onko omalla aineella
tulevaisuutta, onko tulevaisuudessa enää 
yhtään valinnanvaraa tai vaihtelua kursseissa,
saanko opiskella alaani maisteriksi asti, saavatko
nykyiset professorini pitää työpaikkansa, pysyykö
eräs hengissä, tai että pysynkö minä hengissä.

Mutta ei saa eikä pidä valittaa.

Pitää jaksaa.

144.

Koulutehtävät aiheuttaa
ahdistusta. Ja vähän muukin.

Käperryn itkien keittiön nurkkaan,
ja kysyt ihmetellen: "Mikä on?"

Eikä tätä saa ymmärtää väärin;
en vaihtaisi mitään pois.

Välillä vaan tuntuu, ettei voimat
enää riitä - että minä en enää riitä.

Olen huono, arvoton
Kaikki tuntuu niin hankalalta.

Kohta se on ohi, kohta se on ohi...

111.

Pitäisi kai viimein hankkia se
vaaka - myös keittiöön,

kävellä ripeästi
pidempiä matkoja,

tehdä kaikenlaisia liikkeitä,

jotenkin vain helpottaa
tätä oloani.

Miksi olen tällainen?

Huono, liian kaikkea.

Olisinpa ja pitäisi
ovat kaksi
eri maailmaa.

Miksen saa mitään aikaiseksi?

99.

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa
ahdistaa ahdistaa ahdistaa.

Tai en tiedä.

Jos jalkani olisi kunnossa
///
Jos minulla olisi aikaa
///
Jos en olisi vaan niin huono.

Tekosyitä, naurettavia sellaisia!

Olen säälittävä, saamaton
- miten tämän pukisi sanoiksi?

"Voisin olla toisenlainen."

95.

Kipu tuntuu kaikkialla.

Sen ainoan kerran, kun
pistän vastaan minua vähäteltäessä,
ääneni värähtää.

Halveksiva tuhahdus,
ja "No ei toi kyllä oo itkun aihe."

Tätä menoa taidan
katkeroitua.

Ahdistuskaan ei ota lievittyäkseen.

Miksi juuri Sinä?

Et ole yhtään sen parempi
kuin muutkaan,
enkä minä huonompi.

Kai.