220.

En ole koskaan ollut näin solmussa.


En tiedä olenko vain sekaisin, vai
sekoittaako yhteiskunnan odotukset pääni
- - - ehken olekaan sitä mitä luulen,
vaan todellisuudentajuni on kadoksissa.


Yritän käynnistää autoa ilman avainta
Kauramaito löytyy tiskikaapista
Menen töihin vaikkei ole vuoroa
Tiputan ainoan kurssin kun en selviä siitä


Haluaisin vaan huutaa totuuteni maailmalle,
saada hyväksynnän ja jatkaa elämää.


Mutta mitä tulee tehdä
kun ei tiedä onko sun totuus
edes totta, vai oliko sekin
vain väärää muistikuvaa



Äiti... Isä...

Puhun toivottavasti pian.

215.

Sanojesi jälkeen
tavaan Janten lakia

pidättelen henkeä

en katso päin.

Tahtoisin lisätä
vielä yhden lain joukkoon:

älä luule, että olet sitä
miksi itsesi koet.

Vaihtoehtoisesti: älä luule,
ettemme voi määritellä sinua
(vasten tahtoasi).



Jos ahdistukseen voisi kuolla
niin tää varmasti olisi se hetki.

214.

Tästä tekstistä tulee pitkä, varautukaa.

Mä tiedän, että mun yksinäisyyden tunne johtuu vain ja ainoastaan siitä, että suljen kaikki ulkopuolelle. Mutta en saa suutani auki. Tuntuu että oksennan, tai jopa räjähdän, jos puhun asiasta. Samalla tiedostan, että asiasta tulisi puhua, sillä näin minusta tulee vain toimintakyvyttömämpi. Kenties tiistaina keskustelen terapiassa tästä. Sekin vaatisi paljon.

Toinen kysymys onkin sitten perhe ja ystävät. Tiedän, tai ainakin haluan kuvitella, että kaikki olisivat tukenani no matter what. En silti uskalla luottaa siihen. Vaikka aina ne lähettääkin sydämiä ja tsemppejä.

Entä yliopistolla sitten?

Entä mitä jos olenkin aivan hakoteillä - jos en tunnistakaan tunteitani ja olotilojani oikein? Entä jos ne ulkopuoliset ovatkin oikeassa? En osaa pukea tätä tunnetta sanoiksi. Pelkään paljastavani liikaa. Ja jos olenkin niin sanotusti väärässä on se erityisen kiusallista, vaikkei se mielestäni sitä olisi kenenkään muun kohdalla (tietenkään).

Ja samalla kun mieleni on hajoamassa palasiksi, on kehoni jo hyvän tovin tehnyt sitä. "Nää sairaudet on nyt kovassa kasvussa erityisesti täällä pohjoisessa. Asiassa ei ole mitään hävettävää." Samalla tää on mussa aina, en pääse siitä eroon vaikka mitä tekisin. Aluksi olin olevinani ok asian kanssa, mutta kuukausi kuukaudelta tää(kin) syö mua yhä enemmän. Kunpa edes johonkin asiaan tulisi selvyyttä.

"Ei sun tarvi pyytää anteeks sitä et sun elämä ei oo pallomeressä uimista."
"Jos sinulla on mielessäsi jokin muu nimi jota haluaisit meillä asioidessasi käyttää, niin kuulisin sen mielelläni."
"Oonhan jo sanonut, että sä saat olla just sitä mitä sä olet. Oot yhä sinä, edelleen rakas ja mulle tärkeä. Mikset oo aiemmin puhunut tästä?"

Koska en osaa. Ja tämänkin julkaiseminen ahdistaa. Toisaalta olen semianonyymi täällä, vaikka monet läheiset tästä blogista tietääkin. Pakko on vaan jonnekin tätä purkaa, enkä jaksa uutta turhaa blogia perustaa tämän vuoksi.

Pahoittelen epätyypillistä postausta. Palaan ruotuun taas seuraavassa tekstissä.

Ehkä.

211.

Yliopisto, Iso Pyörä ja
Suomen hallitus
kusee.

Viisi päivää luentojen alkuun,
mutta ei yhtäkään kurssia
jolle osallistua.

Prima. Helvetes prima alltså.

Opintojen lopettaminen
houkuttelee enemmän kuin koskaan,
vaikken vaihtaisi pääainettani
mistään hinnasta.



Tähän päälle Sinun ongelmat,
minun ongelmat, muut muutokset
opintoihin sekä tukiin liittyen
niin jo on soppa valmiina.



Eikä siinä vielä kaikki,
mutta ei siitä sen enempää - vielä.


Toivon ettette unohda minua kokonaan

210.

Elämä on välillä vähän rankkaa.

En mä stoppia kuitenkaan painaisi,
mutta missä on pause?

Mua väsyttää, ei väsytä, väsyttää,
uuvuttaa, ei väsytä, uuvuttaa, väsyttää.

Kissalta revitään puolet hampaista pois.
Mutta se sentään paranee. Minä en.

Miksi? Miksimiksimiksimiksi???

Etkä Sinäkään saatana auta yhtään,
valitat vaan kaikesta, muttet tee
asioille yhtään mitään.

En voi sun puolestasi parantua.

Ehkä sun kannattaisi sit vaan muuttaa pois

208.

Eikö tää olo vois jo mennä ohi?


Haaveilen omasta
telkkarista
sängystä
kirjahyllystä
lipastosta

Ajasta

Kissat mulla on jo
ja sohva

Tiskikonetta unohtamatta




Mitä mä teen
Mitä mä teen
Mitä mä teen

Ei tällaista saa ajatella



En mér líður ekki vel.

205.

Ja hetken aikaa sä mietit
kuinka naurettavan helppoa
ois vaan kompastua,
kaatua ton bussin alle.

Tai pakun, henkilöauton,
ratikan - jonkin vaan


Sä oot niin hukassa
sun elämän kanssa
muttet tiedä mikä
auttaisi tai helpottaisi

Tai on sulla aavistus,
mutta varmuutta ei


Etkä sä nyt yhtäkkiä
voi vaan vaihtaa elämää.


Paskempi homma se.

204.

En mä tiedä mitä tehdä




Olen niin kovin uupunut

203.

"Ehkä mä en vaan tuu
tänne enää kaupasta"

Mutta en saisi suuttua.

Minä olen väärässä,
minä teen väärin,
minä olen väärä



Mä kuolen pian,
ellei tilanne muutu

Tai teen jotain
itselleni



Enkä halua
Mut ahdistaa
Ja mä vihaan tätä


Vuoristorata on kiva
ainoastaan Lintsillä

202.

Kaipaan pois

poispoispoispois

Jos ei olisi töitä,
maksaisin sen reilut 200 €
ja olisin aamulla jo matkalla

Jeg savner Oslo
og Norge
og norsk

Katson kesäkurssitarjontaa
tietäen ettei lähteminen ole
mahdollista vielä yli vuoteen

Ja se masentaa.

Ehkä mä vaan lopetan työt,
laitan opinnot jäihin, hylkään
kissat ja perheen ja Toisen
ja lähden ilmoittamatta kellekään


Tai sitten...

194.

Priorisoi opinnot
Pysyttele (vain) kotona
Heivaa helvettiin työt


Ole vähemmän tyhmä
Ole enemmän alistuva
Ole tossun alla


Et saa tehdä töitä
Et osaa ajatella järkevästi
Oikeastaan olet vitun tyhmä


Minä päätän kaiken


Alistu
Tottele
Ole hiljaa



(Ahdistun,
vihastun,
olen hiljaa.
En tottele.)

193.

Pitäisi varmaan olla vastailematta
"Mitä kuuluu?"-viesteihin.

Ne pistää ajattelemaan.

Ja sitten sä kävelet pökerryksissä
ja pahoinvoivana töihin, itket hieman
siinä samalla kun et vaan jaksaisi,
vaikka tiedät päivän olevan helppo.

Töissä pitelet vatsaa
kun kivistää kovin.

Mutta ne krampit eivät ole mitään
verrattuna niihin jotka näkymättä
vellovat ajatuksissasi - sä kärsit,
muttei kukaan näe (tai usko?) sitä.

Miten voi voida näin - -

Tai siis. Miten voi luisua näin alas
tajuamatta putoamista ennen kuin
on jo puolimatkassa pohjalle?
Tai ehkä pidemmällä.

Ei silloin enää jaksa pistää vastaan.

Ainiin, vinkki: ei myöskään kannata
vastata niihin viesteihin rehellisesti
tai saatat karkottaa kaikki ympäriltäsi.





Parempi vaan jatkaa tätä
ympyrääympyrääympyrää...

188.

Ensimmäistä kertaa vuosiin,
vuoteen, en minä tiedä
tekee mieli viiltää

Nilkat auki
Raitoja kylkiin
Naarmuja ranteisiin

Tai edes raapia
Ihan vähän vaan

Olla tiikeri,
kuten viisi vuotta sitten

Tai neljä,
salaa ehkä allekin.

- - -

Mä en tiedä enää mitä tehdä

Mitä on luottamus?
Mitä on edes kunnon elämä?

No ei tätä.

Vastoinkäyminen,
toinen, kolmas,
neljässadas.

- - -

Voisko kaikki vaan
palata itsestään
ennalleen?

Pliis.

186.

Lamaannuttaa

Ahdistaa

Heikottaa

Mulla on nyt 117 opintopistettä
ja muutamat vielä puuttuu

En ole tarpeeksi

Ahdistaa

On levoton olo

Pitäisi vielä kirjoittaa
15-sivuinen essee

Viikossa

Miten?

En mä pysty

En osaa

En kykene

Ahdistaa

184.

Minusta ei kuulemma näe,
että itseluottamukseni on
hajalla. Ne sanovat, että
vaikutan itsevarmalta ja
kovin määrätietoiselta.

Todellisuus on toinen.

Oikeasti istun yksin, hiljaa,
ajatuksiini uppoutuneena.
Jätän sanomatta asiat, jotka
olisivat ne tärkeimmät minun
eloonjäämiseni kannalta.

En elä kuten opetan - -

Kommunikaatio on avainsana
elämään. Mutta mitä jos siihen
ei pysty? On liian käppyrällä;
ahdistunut, lytyssä, eksyksissä.

Tieto ei näy käytännön tasolla.

Tunteet vie mua.

Suurimmilta osin koostun
varovaisuudesta, miellyttämisen
halusta, täydellisyyteen pyrkimisestä
ja epävarmuudesta. Ahdistuksesta,
masennuksesta sekä - -

(luoja kun ahdistaa, ettei tämäkään teksti ole symmetrinen)

Mutta mä myös haaveilen -
kun vaan tietäisi mistä.

Ja kenen kanssa.

182.

Eilen ei tuntunut
miltään.

Tänään ahdistaa.

Olen kyllä tehokas,
tai ainakin semi-,
mutta silti tuntuu
aivan päinvastaiselta.


Kotona oleminen ahdistaa,
pakko päästä ulos.


Sä vaan tiuskit
ja murahtelet,
vaadit liikoja
ja koitat hallita.


Eikä sua kiinnosta
tehdä mitään,
tavata mun perhettä,
edes mua.

En mä tiedä mitä tehdä,
en mä kelpaa kuitenkaan.


Poispoispoispois - - -

179.

Isällä ei olekaan maksasairautta,
kai, mutta sen sijaan ehkä diabetes.

Sinusta ei vieläkään tiedetä mitään.
Josko tähystys antaisi lisätietoa..

Simppa jouduttiin lopettamaan,
sillä sillä oli kasvain.

Serkun isällä tuli aivoverenvuoto,
eikä palautumisesta ole vielä takeita.

Äiti joutuu, tai pikemminkin pitäisi
sanoa pääsee, tutkimuksiin, sillä
migreeni vaivaa jokatoisena päivänä.

Mä en jaksa.

Eikä tää lopputyökään etene,
tai kirja lue itseään. Tuntuu, että pää
pettää hetkenä minä hyvänsä.

Noppa sentään syö. Ja pissaa.



Klinikalta soitettiin: "Miten sä oot voinut?"


No vitun hyvin,
kiitos vaan.


Tai siis.

170.

TUSKAA

tUsKaA

tuskaa

TuSkAa


"Mä niin lopetan opinnot.
Ei tällasta voi jaksaa!"

..ja kas kummaa keväälle vaikuttaisi
valikoituvan vielä enemmän pisteitä.

Miksi mä en opi?

Tässähän palaa lopppuun.

Ja samalla saa pelätä onko omalla aineella
tulevaisuutta, onko tulevaisuudessa enää 
yhtään valinnanvaraa tai vaihtelua kursseissa,
saanko opiskella alaani maisteriksi asti, saavatko
nykyiset professorini pitää työpaikkansa, pysyykö
eräs hengissä, tai että pysynkö minä hengissä.

Mutta ei saa eikä pidä valittaa.

Pitää jaksaa.

169.

Sitä voisi vaan luovuttaa.

Raajat on tunnottomat,
enkä pysty kääntämään päätä.

Tärisyttää, heikottaa, oksettaa,
enkä kykene keskittymään.

Jos jo nyt on tällainen olo,
niin entä huomenna sitten?

Voisin lentää tuulen mukana;

olla riepoteltavana ja vaan revetä,
hajota kappaleiksi.

Mä en ala.

167.

Yllätystehtävät
voisivat mielestäni olla
niin yllätyksellisiä,
että tekisivät itse
itsensä - -

Tämä alkaa jo kyllästyttää.
Mutta ei, edessäni häämöttää
vaan loputon työmäärä, sekä
kolmen viikon eristäytyminen.

Yllätystehtävä. Pakollinen tehtävä.
Vaativa tehtävä. Vitusti-luettavaa-tehtävä.
Helvetin vaikea tehtävä. En-tajua-tästä-mitään-
tehtävä. Helpompi tehtävä. Tehty tehtävä.
Kiva tehtävä. Tekemätön tehtävä.

Iltaisin makaan kattoa tuijottaen,
aamuisin nousen väkisin ylös.

- - toisivat edes
viinipullon mukanaan!

Mahdoton tehtävä?