209.

Kissat tuijottaa hämmentyneinä
huoneen vastakkaisesta nurkasta

Sinä pelaat toisessa huoneessa

Minä itken
Ja paiskon tyynyjä
Itken vähän lisää
Ja tärisen

En tiedä tärisenkö
raivosta vai ahdistuksesta,
kylmyydestä vaiko mistä

Mutta onko sillä edes väliä?

Kun kuulemma pitäisi vaan
ottaa itseään niskasta kii,
alkaa tekemään asioita
niin ne tulisi joskus tehtyäkin

Mutta kun ei se saatana oo niin helppoa!!!



Tai ehkä oonkin vaan poikkeuksellisen
heikko, typerä ja viallinen yksilö


Kukaties.

173.

Lounastreffit kaverin kanssa perjantaina
sai mut heräämään jonkinlaisesta horroksesta.

(Että sen pitikin tapahtua yhdeltä yöllä..)

- - Nyt mä saan tän tehtyä,
perkele! Sitten loma.

Perjantaina myös myöhäiset pikkujoulut
työporukan kanssa. Toisena päivänä
viiniä ja pelejä muussa seurassa.

Kyllä. Tämän mä olen nyt ansainnut.

Tai kohta. Ensin
tentti loppuun.

Mun täytyy ryhdistäytyä.
Mun täytyy luottaa itseeni.
Mun täytyy saada tää tehtyä.

Mun täytyy saada lomailla.

172.

Kurssin päättymisestä
on nyt 22 päivää.

Tentti tekemättä.

En saa aikaiseksi, kun vaan
ahdistaa. Haukon henkeäni,
päässä pyörii, itkettää ja

haluaisin Sinut jo kotiin,
käpertyä kainaloosi, vähän itkeä.

Nukahtaa, herätä huomenna,
en mennä töihin. Kellua ajassa.

Mutta ei. Ei, ei, ei.

Tämä oli tarkoitus palauttaa
eilen. Viime vuonna.

Nyt on uusi vuosi ja
hyvin taas alkaa.

"Mä toivon, että ensi vuosi
olisi sulle parempi"
"Ja mä toivon, että sä rakastat
mua myös ensi vuonna"
"Sitä ei tarvitse toivoa"

.

Miksi olen tällainen?

170.

TUSKAA

tUsKaA

tuskaa

TuSkAa


"Mä niin lopetan opinnot.
Ei tällasta voi jaksaa!"

..ja kas kummaa keväälle vaikuttaisi
valikoituvan vielä enemmän pisteitä.

Miksi mä en opi?

Tässähän palaa lopppuun.

Ja samalla saa pelätä onko omalla aineella
tulevaisuutta, onko tulevaisuudessa enää 
yhtään valinnanvaraa tai vaihtelua kursseissa,
saanko opiskella alaani maisteriksi asti, saavatko
nykyiset professorini pitää työpaikkansa, pysyykö
eräs hengissä, tai että pysynkö minä hengissä.

Mutta ei saa eikä pidä valittaa.

Pitää jaksaa.

168.

Mä haluan jotain muutosta mun elämään.



Kurssikaveri kertoi metsästäneensä minulle
vegaanisia suklaarusinoita joululahjaksi - unessaan.



"Sä oot niin laiha. Mä melkeen halaan vaan
iteäni kun sä oot niin pieni."



Mua ei enää stressaa koulujutut. Olo on enemmänkin
tunnoton, turtunut. Mua ei enää kiinnosta miten tentit menee,
kunhan ne vaan menee. Pois, niin ettei tarvitsisi uusia.



Klinikalla kyseltiin onko ollut psykoottisia/
dissosiatiivisia oireita. Sanoin ettei.



(Koska kukaan ei ole vielä kysynyt että mitä hittoa mä selitän.
En mä aina muista onko joku tapahtunut unessa vai oikeasti,
mutta niin kauan kun mä oon hiljaa niin kukaan ei tiedä.
Ei musta tarvitse olla huolissaan, ei. Ainakaan vielä.)



Parin kuukauden intensiivijakson jälkeen
asiakkuuteni lopetetaan.



Parin viikon päästä joululoma viimein alkaa.



Enää 41 päivää. Tai 40, riippuen miten laskee.

167.

Yllätystehtävät
voisivat mielestäni olla
niin yllätyksellisiä,
että tekisivät itse
itsensä - -

Tämä alkaa jo kyllästyttää.
Mutta ei, edessäni häämöttää
vaan loputon työmäärä, sekä
kolmen viikon eristäytyminen.

Yllätystehtävä. Pakollinen tehtävä.
Vaativa tehtävä. Vitusti-luettavaa-tehtävä.
Helvetin vaikea tehtävä. En-tajua-tästä-mitään-
tehtävä. Helpompi tehtävä. Tehty tehtävä.
Kiva tehtävä. Tekemätön tehtävä.

Iltaisin makaan kattoa tuijottaen,
aamuisin nousen väkisin ylös.

- - toisivat edes
viinipullon mukanaan!

Mahdoton tehtävä?

161.

- Oppimispäiväkirjan kooste
- Neljän sivun essee
- Neljä sivua käännettävää
- Pieni päiväkirjamerkintä
- Kaksi novellia
- Yksi romaani
- Kolumni tai pakina

(Näistä tasan yksi suomeksi.)

Lisäksi useampi työvuoro,
yksi keikka, ja päivän pituinen reissu.
Tahtoisin myös sienestää.

(Saletisti unohdin jotain.)

Aikaa on viikko.
Pää räjähtää.

(Onneksi on vuohipeli. Ja kissat.)

160.

Tänään on ollut rauhallisempaa;
mansikoita, kurkkua ja hunajateetä.

Kirjastokäynti, uuden musiikin löytämistä,
kävelyä, nostalgiafiilistelyä, sekä siivousta.

Kouluhommia olisi pitänyt tehdä,
mutta mitäpä minä koskaan aikaiseksi saisin.

Pää lyö tyhjää, mutten ainakaan ole
yhtä ahdistunut kuin eilen.

(Kohta uuteen nousuun)

149.

Se on se tunne,

kun ahdistaa niin paljon,
ettei voi kuin enää nauraa,
kun ei oikeastaan tunnu
yhtikäs miltään.

Se on se hetki,

kun on luovuttanut
ennen kuin itse koetus
on edes ollut käsillä.

Se on se maku,

kun mehu maistuu enää
sitruunalta, koska vahingossa
lorautin siihen sitä liikaa.

Elämä on hapanta.

Eikä voi kuin nauraa,
kun töissä puhutaan
silmät innosta kiiluen
jättiroboteista, ja siitä,
että onhan kaikilla hyvä.

- - -

Taisin karata kesälaitumelle
liian aikaisin. Huomisesta ei
tule mitään, mutta minä en
jaksa enää välittää. Hah.

144.

Koulutehtävät aiheuttaa
ahdistusta. Ja vähän muukin.

Käperryn itkien keittiön nurkkaan,
ja kysyt ihmetellen: "Mikä on?"

Eikä tätä saa ymmärtää väärin;
en vaihtaisi mitään pois.

Välillä vaan tuntuu, ettei voimat
enää riitä - että minä en enää riitä.

Olen huono, arvoton
Kaikki tuntuu niin hankalalta.

Kohta se on ohi, kohta se on ohi...

115.

Jännitys kasvaa
ja sen mukana ahdistus.

En pysty pysymään paikoillani.

Hypin, kävelen, käyn suihkussa,
menen parvekkeelle istumaan,
mutta hetken päästä kävelen
jälleen ympäri asuntoa.

Leikkaan kissojen kynnet.

Kävelen vähän lisää.

Syömisestä ei tule mitään
- muuten varmaan oksentaisin.

Olisihan se kai ollut ihan
hyvä, sillä minua pyörryttää,
heikottaa ja tärisyttää.

Epätoivoisesti yritän vielä kerrata,
mutta ei siitä mitään tule.

Keskittymiskyky nollassa.

Apua.

111.

Pitäisi kai viimein hankkia se
vaaka - myös keittiöön,

kävellä ripeästi
pidempiä matkoja,

tehdä kaikenlaisia liikkeitä,

jotenkin vain helpottaa
tätä oloani.

Miksi olen tällainen?

Huono, liian kaikkea.

Olisinpa ja pitäisi
ovat kaksi
eri maailmaa.

Miksen saa mitään aikaiseksi?