191.

Mä pelkään kuolemaa.

185.

Kevät herää
minussakin pikkuhiljaa.

Sain kakkosen yhdestä kurssista
ja olen tietyllä tapaa jopa tyytyväinen.

Vaikken ihan.

Ensi torstaina on Untuvan
syntymäpäivä, mennään Lucyn kanssa
sinne ja rentoudutaan. Tehdään ruokaa.
Värjäillään hiuksia. You know, the usual.

Mutta sillä päivällä on
minulle suuri merkitys:
ei enää luentoja - enää yksi
essee, (joka on mahdoton).

Vapaus,
melkein.

En jaksaisi enää, vaikka
suurin osa on yhä tekemättä.

On analyysia, tenttiä,
esseetä.. Kurssi-ilmoittautumiset.

Enkä tiedä
niistä mitään.

Stressaa.

En osaa ottaa otetta elämästä.

179.

Isällä ei olekaan maksasairautta,
kai, mutta sen sijaan ehkä diabetes.

Sinusta ei vieläkään tiedetä mitään.
Josko tähystys antaisi lisätietoa..

Simppa jouduttiin lopettamaan,
sillä sillä oli kasvain.

Serkun isällä tuli aivoverenvuoto,
eikä palautumisesta ole vielä takeita.

Äiti joutuu, tai pikemminkin pitäisi
sanoa pääsee, tutkimuksiin, sillä
migreeni vaivaa jokatoisena päivänä.

Mä en jaksa.

Eikä tää lopputyökään etene,
tai kirja lue itseään. Tuntuu, että pää
pettää hetkenä minä hyvänsä.

Noppa sentään syö. Ja pissaa.



Klinikalta soitettiin: "Miten sä oot voinut?"


No vitun hyvin,
kiitos vaan.


Tai siis.

134.

Herään aamulla:
98/65.

Koitan uudestaan:
99/67.

Minulla on kylmä,
väsyttää ja heikottaa.

116/75. 107/75.

En minä mitään
näistä tajua.





Muuta kuin että
on paha olla.

129.

Aurinko piirtää mosaiikin bussin
ikkunaan, ja minä hymyilen.

Hymyilen, vaikka eilen veri vuosi
vuolaana. Vaikka kaikkialle särkee.
Vaikka yöllä melkein oksensin ja
pyörryin kun huimasi niin.

Silti olo on jotenkin raskas,
enkä ymmärrä tätä ollenkaan.

Vaikka pääsin kaikille kursseille,
joille tahdoin. Vaikka minulla on
töitä. Ja vaikka minulla on Sinut,
kissat ja muut.

Jokin silti huolettaa.

121.

Isän työkaveri sai kenkää,
toivottavasti isä ei.

Äidillä epäiltiin nivelrikkoa,
mutta onneksi vain kissalla on se.

Äidin koira linkuttaa,
välillä taas ei. Mikä lie silläkin.

Sinun keho on sekaisin,
samoin minun pääni.

"Se valittaa aika paljon",
sanoo henkilö, jolla ei itsellään
ole koskaan mitään hyvää sanottavaa.

Ja eikö ole oikeutta?

Päähän tässä hajoaa, kun
päivä toisensa jälkeen
on yhtä kamppailua.

Koko syksy yhtä vastoinkäymistä.

Josko vielä sen kymmenen
päivää jaksaisi pakertaa ja panostaa --

Sitten, jos jaksan, voin juhlia
syntymäpäivääni, joka sekin tulee
vietettyä tenttisalissa panikoiden.

Vitun mahtavaa. Tarvitsen aikalisän.

118.

Olen vihainen, pettynyt,
petetty ja pelokas.

Olen kai optimisti kaikesta
huolimatta,
mutta masentaa aivan
vietävästi.

Tänään tulisi olla iloinen
ja helpottunut, sillä
kissan kuntoutuminen
on alkanut.

Mutta mitä jos tulehdus leviää?

Ja miksi lääkärit eivät osaa asiaansa?

En ole enää murhanhimoinen
- olen vain turta.

Ja paljon paljon köyhempi.

28.

Huolestuneisuutta ja leijumista.
 Olen tyhjyydessä, lennän ja liidän.

Silti olen niin kaukana, enkä tunne
oloani hyväksi.

Luota minuun. Ota minut.
Hyväksy minut, Hirviö.

Antakaa olla onnellinen.