201.

Tyhjä olo

Tuntuu kuin olisi
menettänyt rakkaan,
jonkun itselle tärkeän

Ja niinhän kohta käykin
mutta tällä kertaa oikeasti


On tajuttoman
raastavaa
turhauttavaa
vihastuttavaa
surettavaa
tietää, että pian,
tuntien päästä,
joku ei enää
hengitä


ole olemassa


Et enää koskaan
tapaa toista;
silitä, vietä aikaa,
ole lähekkäin

Et enää koskaan voi
katsoa toista silmiin,
kehua hienoksi


Mä soisin sulle sen
helpotuksen mielelläni,
mutta olen itsekäs
- ei saa lähteä vielä





Ei vielä. Tai koskaan.

191.

Mä pelkään kuolemaa.

179.

Isällä ei olekaan maksasairautta,
kai, mutta sen sijaan ehkä diabetes.

Sinusta ei vieläkään tiedetä mitään.
Josko tähystys antaisi lisätietoa..

Simppa jouduttiin lopettamaan,
sillä sillä oli kasvain.

Serkun isällä tuli aivoverenvuoto,
eikä palautumisesta ole vielä takeita.

Äiti joutuu, tai pikemminkin pitäisi
sanoa pääsee, tutkimuksiin, sillä
migreeni vaivaa jokatoisena päivänä.

Mä en jaksa.

Eikä tää lopputyökään etene,
tai kirja lue itseään. Tuntuu, että pää
pettää hetkenä minä hyvänsä.

Noppa sentään syö. Ja pissaa.



Klinikalta soitettiin: "Miten sä oot voinut?"


No vitun hyvin,
kiitos vaan.


Tai siis.

170.

TUSKAA

tUsKaA

tuskaa

TuSkAa


"Mä niin lopetan opinnot.
Ei tällasta voi jaksaa!"

..ja kas kummaa keväälle vaikuttaisi
valikoituvan vielä enemmän pisteitä.

Miksi mä en opi?

Tässähän palaa lopppuun.

Ja samalla saa pelätä onko omalla aineella
tulevaisuutta, onko tulevaisuudessa enää 
yhtään valinnanvaraa tai vaihtelua kursseissa,
saanko opiskella alaani maisteriksi asti, saavatko
nykyiset professorini pitää työpaikkansa, pysyykö
eräs hengissä, tai että pysynkö minä hengissä.

Mutta ei saa eikä pidä valittaa.

Pitää jaksaa.

120.

Olen turta,

oksettaa,

tunto katoaa.

Silmien eteen avautuu
vain tyhjyys.

Sumua.

Satunnaisesti tulee hetkiä, jolloin
toivon, ettei minua enää olisi.

Tämä on yksi niistä.

101.

Miksi mun täytyy
olla olemassa?

76.

Olisi vaan niin helppoa
kaatua, lyödä päänsä,
menettää tajuntansa.

Vahingossa vain, ei se olisi
kenenkään syy.

Ajaisin kolarin tai
hyppäisin jonnekin.

Lopettaisin hengittämisen.

Mutta milloin?

73.

Voisin kuolla.

65.

Kirjoitin peloistani,
se jäi kesken.

Kannustit minua,
se jäi kesken.

Soittelin ihmisille,
se jäi kesken.

"Olen pettynyt sinuun."

Pelkoni toteutui: en riitä,
olen kesken.

Voisin kuolla.

56.

Itkua, epätoivoa, raivoa.
EN USKO!

Voisin vetää Tenox-
Opamox-alkoholikoktailin.

Mutta en taida.

"Ei sulla ole koskaan mitään
elämää suurempaa sanottavaa.."

Eikö kuolema ole sitä?