220.

En ole koskaan ollut näin solmussa.


En tiedä olenko vain sekaisin, vai
sekoittaako yhteiskunnan odotukset pääni
- - - ehken olekaan sitä mitä luulen,
vaan todellisuudentajuni on kadoksissa.


Yritän käynnistää autoa ilman avainta
Kauramaito löytyy tiskikaapista
Menen töihin vaikkei ole vuoroa
Tiputan ainoan kurssin kun en selviä siitä


Haluaisin vaan huutaa totuuteni maailmalle,
saada hyväksynnän ja jatkaa elämää.


Mutta mitä tulee tehdä
kun ei tiedä onko sun totuus
edes totta, vai oliko sekin
vain väärää muistikuvaa



Äiti... Isä...

Puhun toivottavasti pian.

219.

minua ei ole Tarkoitettu tähän

tärisen kylmästä

aiheen Rajaaminen on mahdotonta

en ymmärrä lukemaani

haluaisin hautautua sänkyyn Ainiaaksi

kenties luovuttaa vaan

fyysinen pahoinvointi on vienyt Nälän

mutta minua ei haittaa

Sietäisikin kutistua pienentyä kaventua

en ole hyvä näin

202.

Kaipaan pois

poispoispoispois

Jos ei olisi töitä,
maksaisin sen reilut 200 €
ja olisin aamulla jo matkalla

Jeg savner Oslo
og Norge
og norsk

Katson kesäkurssitarjontaa
tietäen ettei lähteminen ole
mahdollista vielä yli vuoteen

Ja se masentaa.

Ehkä mä vaan lopetan työt,
laitan opinnot jäihin, hylkään
kissat ja perheen ja Toisen
ja lähden ilmoittamatta kellekään


Tai sitten...

199.

Minä en ole minä.

Tai pikemminkin
tämä ulkokuori,
kasa lihaa, luita ja
kuolleita soluja.


Olen ajatus, häivähdys,
jokin pieni mytty,
joka tarkastelee maailmaa
tästä
tyhjästä
kuoresta
käsin.

Se kuori suojaa, muttei
tunnu omalta

Suojaavuudestakaan
en saanut takuukuittia.

Entä jos tahdonkin palauttaa tämän?


Ei tämä tunnu omalta.
Tämä on viallinen.
Tämä tuntuu vieraalta.
En ole tyytyväinen.

Tahdon rahani takaisin
tai edes uuden kuoren!

195.

Mä en tiedä
Mä en tiedä
Mä en tiedä
Mä en tiedä
Mä en tiedä

Mistään

Mitään

On kylmä.

194.

Priorisoi opinnot
Pysyttele (vain) kotona
Heivaa helvettiin työt


Ole vähemmän tyhmä
Ole enemmän alistuva
Ole tossun alla


Et saa tehdä töitä
Et osaa ajatella järkevästi
Oikeastaan olet vitun tyhmä


Minä päätän kaiken


Alistu
Tottele
Ole hiljaa



(Ahdistun,
vihastun,
olen hiljaa.
En tottele.)

171.

Ei nukuta. Ei nukuta. Ei nukuta.

Pitäisi jo nukkua
kun huomenna
täytyisi jaksaa.

Haluaisin, muttei vaan nukuta.

Arvosanat kursseista
ovat 5-5-4-5.

(Jotenkin silti takaraivossa
nakertaa pieni tyytymättömyys.
Vaikkei siinä edes ole järkeä,
ei se tuosta oikein paremmin
voisi enää mennä.. Typerää.)

Ajatus ei oikein kulje.
Eikä mikään muukaan.

Voisipa jo nukahtaa.

168.

Mä haluan jotain muutosta mun elämään.



Kurssikaveri kertoi metsästäneensä minulle
vegaanisia suklaarusinoita joululahjaksi - unessaan.



"Sä oot niin laiha. Mä melkeen halaan vaan
iteäni kun sä oot niin pieni."



Mua ei enää stressaa koulujutut. Olo on enemmänkin
tunnoton, turtunut. Mua ei enää kiinnosta miten tentit menee,
kunhan ne vaan menee. Pois, niin ettei tarvitsisi uusia.



Klinikalla kyseltiin onko ollut psykoottisia/
dissosiatiivisia oireita. Sanoin ettei.



(Koska kukaan ei ole vielä kysynyt että mitä hittoa mä selitän.
En mä aina muista onko joku tapahtunut unessa vai oikeasti,
mutta niin kauan kun mä oon hiljaa niin kukaan ei tiedä.
Ei musta tarvitse olla huolissaan, ei. Ainakaan vielä.)



Parin kuukauden intensiivijakson jälkeen
asiakkuuteni lopetetaan.



Parin viikon päästä joululoma viimein alkaa.



Enää 41 päivää. Tai 40, riippuen miten laskee.

166.

Otin kuvan itsestäni.

Täytyi juosta peilille
ja varmistaa, etten minä
näytä tuolle.

Palasin peilin ääreen
vielä muutamasti
vain hämmentyäkseni;

näytin
joka
kerta
erilaiselta.

Laitoin koulutyöt pois,
aloin värittää ja totesin,
että laatikko on tyhjä.

Ja sen, että enää 56 päivää.

Ja sen,
että.. mitä?

En jaksa odottaa, että
nämä muutamat kriittiset viikot
ovat vihdoin kuluneet.

Sitten koittaa vapaus - - -

163.

Kauris kysyi
tunnenko vielä olevani
masentunut.

Vastasin kieltävästi, mutta
näin alle viikkoa myöhemmin
en ole enää täysin varma.

Vakaa en ainakaan ole,
mutten ajatellut olevani
enää masentunut - -

Jostain silti kumpuaa
tämä silmitön viha.

Ärsyyntyminen, vitutus,
silmitön raivo - ja vieläpä
ilman syytä. Ja väsymys.

Tämä vihaisuus väsyttää,
se on aiemminkin huomattu,
mutten saa tunteitani kuriin.

- - -

Tunteideni (vai sittenkin tunteitteni?)
sekavuus on äärimmäisen turhauttavaa.

Koen olevani niin kovin yksin,
mutten toisaalta apuakaan kaipaa.

Eihän tässä mitään ongelmaa ole.

162.

En mä tiedä miten
kirjoittaa naseva
kolumni.

En halua, eikä
kiinnosta.

Keskityn ennemmin
Pokémoniin, tai vaikka
vaan tämän teen juomiseen.

- - -

Klinikalta soitettiin.

Nyt tämä hoito kai sitten loppuu,
kun ei ole kuulemma tarvetta seurata
lääkkeen vähentämistä, tai auttaa
sen tuomissa sivuoireissa.

Ei niin että puhumassa
tahtoisinkaan käydä - lääkäri
oli jälleen vaihtunut, eikä
minulle tietenkään oltu
asiasta informoitu.

Kyllästyttää.

(Samalla pelottaa jos en enää
saakaan tarvittavia mistään.)

- - -

Mikä ihme on tämä levoton olo?

156.

Ahdistus vaihtui höpöön oloon.

Uppoudun näytelmään,
taustalla kuuluu tähtipölyä.

Lisää teetä, lisää lisää !

Hysteeristä itkua kesti liian kauan,
vaikkei sillä varsinaista syytä ollutkaan

- ahdistus kun on aika huono,
sillä voi kuitata kaiken.

Tai ainakin muut luulee niin.

Tahdon nukkua nukkua nukkua,
hukkua untuviin ja uniin.

Juosta sateenkaaripellossa,
nauraa aamukasteen aaltoillessa.

Sen sijaan ostin mansikoita.

Niin, ja keitin teetä.

--

Nyt tätä voi seurata myös
kautta!

141.

Päässä jyskyttää eilisen
epätodellinen olo.

Tuntui kuin olisin samanaikaisesti
uponnut ja lähtenyt leijumaan,
ollut raskas mutta äärimmäisen kevyt,
ollut sekä tunnoton että kaiken tunteva.

Aivan kuin olisin
aikamatkannut --

Elin muistojani uudestaan,
tällä kertaa uusin valinnoin.

En suostunutkaan tuntemattoman
halattavaksi, vaan ryskytin kiinni
mennyttä sairaalan ovea ja huusin.

Ahdisti, sydän löi epätahtia,
ja hämmensi niin kovasti.

Yhtäkkiä olikin lakkiaispäivä,
vaikka juuri hetkeä aiemmin olin
vielä yläasteella. Musiikki soi
korvissani niin kovaa, että näkökin
alkoi sumentua.

Kaikki ympärilläni pyöri, ajatukset
kulkivat liian nopeaa, oksetti.

Sitten kissa. Oma sänky. Sinä.

Todellisuus.

Mitä tapahtui?

137.

Sade ja tuuli valuu
kyyneleinä poskille,
vaikkei edes ole suru.

Rinnassakin myrskyää;

Pistää, ja meinasi ensimmäistä
kertaa aikoihin iskeä paniikki
kun bussi luisui minne sattui.

Silti klinikalla vakuutan,
että kaikki on hyvin.

En minä niitä enää tarvitse,
vaikka itsekin luisun minne lie.

Olo on hieman outo.

Olen ikään kuin rajalla,
jonkinlaisessa murroskohdassa.

Enkä tiedä mitä odottaa.

135.

Lääkäri ei tiennyt mistä
huimaus johtuu.

Hemoglobiini ja sydänfilmi
olivat normaalit, verenpaine
tosin alhainen..

En minä tiedä, kaikki
on kovin sekavaa.

En jaksa. Uuvuttaa.
Kroppa hajoaa käsiin.

Niin ja huimaa.

134.

Herään aamulla:
98/65.

Koitan uudestaan:
99/67.

Minulla on kylmä,
väsyttää ja heikottaa.

116/75. 107/75.

En minä mitään
näistä tajua.





Muuta kuin että
on paha olla.

133.

Kukaan ei tiedä, mikä
minua vaivaa.

Huomenna saan
verenpainemittarin.

Pitää seurata
tilannetta.

Ehkä lääkäri sitten,
mahdollisesti, osaa sanoa
miksi kaikki pyörii.

--

Eilen luin kielilehden
artikkeleita.

Mieli teki hihkua. Ja itkeä.
Nauroin siinä sivussa.

Olin innoissani ja
onnessani:

tätä minä rakastan!

Taisinpa lähettää muutaman
tekstiviestin liikaa.

"Hypomania päällä?"

129.

Aurinko piirtää mosaiikin bussin
ikkunaan, ja minä hymyilen.

Hymyilen, vaikka eilen veri vuosi
vuolaana. Vaikka kaikkialle särkee.
Vaikka yöllä melkein oksensin ja
pyörryin kun huimasi niin.

Silti olo on jotenkin raskas,
enkä ymmärrä tätä ollenkaan.

Vaikka pääsin kaikille kursseille,
joille tahdoin. Vaikka minulla on
töitä. Ja vaikka minulla on Sinut,
kissat ja muut.

Jokin silti huolettaa.

128.

Ahdistus on hyvä katkaista
tuntien kävelylenkillä.

Jotenkin kaikki tuntuu niin kaoottiselta,
vaikka mitään ei edes tapahdu.

Kaipa sekin vaikuttaa, kun joka ilta saa
notkua seiniä pitkin, ettei kaatuisi.

Tai pyörtyisi --

Huimaa
Oksettaa

Sydän heittää volttia.

Huomenna hurja määrä eri kokeita,
EKG mukaanlukien - sitten töihin.

Tätä tää on.

114.

Vanhat tavat
nousevat pintaan.

Tosin nyt minulla on....

Houkutukset ovat
kovia.

Valmistin hillopurkin,
se rentouttaa.

Mutta entä sen loputtua?

Arkkifoneemit, infiksit, valenssi
ja antonyymit riivaavat -
jättäkää rauhaan !

En jaksaisi enää.
Ei kiinnosta.

Huomenna se on ohi.