67.

Ne sanat saivat minut
leikittelemään
lohenpunaisilla ajatuksilla.

Miten heikko olenkaan -
yhä edelleen.

Mutta vastustaminen
ei tule kysymykseenkään,
kun Mörkö kuiskailee
kauniita lupauksiaan.

Pakkoajatukset juoksevat
nopeammin, nopeammin,
nopeammin.

Ja kas niin suunnitelma on taas valmis.

Odottakaapa vaan,
minä vielä näytän!

Pian alkaa kahdeksas vuosi.

31.

Viisi illalla, yksi päivisin.
On pyöreää ja pitkulaista.

"Olet lihonut."

Olen kuvottava, vastenmielinen, saastainen.
Liian iso - liian kaikkea!

Nyt on vain totuttava uudestaan.
Rutiineja ja rituaaleja, niihin nojaan
elämäni.

...tyhjää.

25.

Riisikakkuja, purkkaa, vettä ja läkeroleja.
Tauot kävellen musiikin kanssa.

Kauankohan kestäisi,
että olisin hyvä? Että olisi hyvä.

Ajatus kutkuttaa, kun
Mörkö kuiskii kauniita lupauksiaan.

Tahdon ja aion uskoa. Lentää.

16.

Eilen olin taivaassa,
mutta tänään
on jo aamusta asti Mörkö
kuristanut minua.

Pakko kävellä enemmän
ja syödä vähemmän -
jospa vähän paremmin olisin.

Väliäkö huimauksella, sivuuta päänsärky.
Ne on heikkoja varten.

Ethän koskaan lopeta ehdoitta rakastamista?

13.

Kehut minua kauniiksi, upeaksi jopa.
Mutta siltä minusta ei tunnu.

Minä vajoan, ihan pian.
Seisoin jo reunalla
epävarmana tulevasta.

Lipsahdin tänään jo hieman.

12.

Kasvojen ollessa punertavat ja turvonneet
oli minun pakko myöntää tappioni.

Päällisin puolin onnistun, olen kuivilla.
Mutta olen ikävöinyt valtavasti
kylmää metallia ihoani vasten.

Vielä yksi lisää. Vielä yksi kierros.
Tahdon taas... Olla kylmissäni?
Ahdistunut? En voi olla tosissani.

Mutta kaipuu on kova.

4.

Ihmiset ovat niin hyviä loukkaamaan, kenties tietämättään. Sattuu silti.

Mutta on jotain hyvääkin. Oikeastaan paljon. Hymyjä ja rapsutuksia. Suukkoja ja haleja. Syli. Sinun sylisi.

Päätimme ottaa Mörköä sarvista, sillä se on minussa jo aivan liikaa. Toivotaan parasta. Yritän parhaani mukaan tehdä asialle jotain, mutten pysty siihen yksin. Enkä heti.

Mutta sinä sanoit, että aina, paljon ja mau. Ja minä uskon.

2.

Jääkaapin murina peittää hengityksesi äänen ja Mörkö alkaa taas hiipiä mieleeni. Vaikka kätesi lepääkin selkäni kaarevimmassa kohdassa toisen silittäessä päätäni hajamielisesti, on tilanne sanomattakin selvä - sinä nukut ja Mörkö yrittää hyödyntää hetken.

Taistelen vastaan niin voimakkaasti kuin taidan, mutta kateus hiipii mieleeni hiljaa, tanssahdellen kevyesti kuin höyhen. Mutta kun kosken siihen, muistan sen olevan myrkyllisintä. Olen tuntenut näin ennenkin. Mutta en koskaan sitä kohtaan.

Miten sille voi edes olla kateellinen mistään? Olen ylittänyt sillan hämmennyksen maille jo aikoja sitten ja vihaan itseäni enemmän joka askeleelta. En tiedä mitä hämmennyksen jälkeen seuraa. Kenties vihaa.

Mitä vaan, kunhan ei positiivista.

1.

Mörkö ei saanut minusta otetta, vielä.

Sinä karkotit sen pois lämmölläsi,
kun kiedoit kätesi ympärilleni.

Kuulin kuinka se huusi minua, janosi vertani.
Mutta ei. Sinä pelastit minut taas kerran.

Aamulla liesituulettimen valo paloi yhä.

Mörkö varmasti vihaa Sinua.