Jääkaapin murina peittää hengityksesi äänen ja Mörkö alkaa taas hiipiä mieleeni. Vaikka kätesi lepääkin selkäni kaarevimmassa kohdassa toisen silittäessä päätäni hajamielisesti, on tilanne sanomattakin selvä - sinä nukut ja Mörkö yrittää hyödyntää hetken.
Taistelen vastaan niin voimakkaasti kuin taidan, mutta kateus hiipii mieleeni hiljaa, tanssahdellen kevyesti kuin höyhen. Mutta kun kosken siihen, muistan sen olevan myrkyllisintä. Olen tuntenut näin ennenkin. Mutta en koskaan sitä kohtaan.
Miten sille voi edes olla kateellinen mistään? Olen ylittänyt sillan hämmennyksen maille jo aikoja sitten ja vihaan itseäni enemmän joka askeleelta. En tiedä mitä hämmennyksen jälkeen seuraa. Kenties vihaa.
Mitä vaan, kunhan ei positiivista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni?