5. huhtikuuta 2015

146.

Punaviiniä muovihupulla
ja kevyttä elektropoppia.

Karjalanpiirakoita oikealla ruiskuorella
ja tärkeää aikaa hyvän ystävän kanssa.

Kissoja,
enemmän kuin
mitä itselläni on.

Vichyä ja lisää viiniä - ja vau!

Nauroin, kierin, nautin --

Enkä muista milloin oli viimeksi
tällainen olo. Että elän ja oikeasti
olen olemassa; Tietenkin olen sitä
aina. Mutta ikään kuin... Niin.

En osaa selittää ja nää
syntikka-aallot vie mut
jonnekin, mitä en ole
aiemmin tuntenut.

Ei me mitään elokuvaa Lucyn kanssa
katsottu. Vähän animea ja paljon musiikkia.
Ja Skip-Boa - sitä ei saa unohtaa!

Oikeastaan kaikki on aika hyvin nyt,
vaikka vastoinkäymisiä on liikaakin.

Nyt tanssin.

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti! On tosiaan tosi hassua jossain vaiheessa huomata olevansa elossa ja kykenevä tanssimaan. Tanssiminen on niin tärkeää, samoin musiikki ja ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ♥ Ja niin on! Se tunne on niin hassu, ettei naurusta tule loppua, ja tuntuu että pakahtuu ilosta. Mutta silti sitä ei oikein osaa selittää, on vaan käsittämättömän hyvä olla - edes sen yhden hetken... Jännä.

      Poista

Piristä päivääni?