151.

Hidasta, nopeaa,
ihanaa, kamalaa

- kaikki on niin sekavaa,
kun mielialat ja vireystaso
heittelee nopeammin kuin..
En edes tiedä.

Toteutan hetken mielijohteita,
niin hyvässä kuin pahassa.

Lääkitystä on alettu purkaa
ja terapiakin kai on nyt loppu.

Ei edes haittaa,
vaikka toisaalta tämä
pärjääminen huolestuttaa
luvattoman paljon.

(Milloin romahdan?)

150.

Kahvikuppi, toinen, kolmas.
Tai mitä hittoa - antakaa vaan
koko pannullinen!

Enemmän, enemmän, enemmän.

Neljän seinän sisällä makaaminen
alkaa jo kyllästyttää - -

Tahdon ulos. Hyppiä, juosta,
bongailla lintuja ja hengittää kevättä.

Vielä vähän sitä kahvia.

Ja seuraa, kiitos. Vaikka kyllähän
kissat kiehnäävät, ja Sinäkin olet.

Taisin nähdä ihmisiä viimeksi pääsiäisenä.

149.

Se on se tunne,

kun ahdistaa niin paljon,
ettei voi kuin enää nauraa,
kun ei oikeastaan tunnu
yhtikäs miltään.

Se on se hetki,

kun on luovuttanut
ennen kuin itse koetus
on edes ollut käsillä.

Se on se maku,

kun mehu maistuu enää
sitruunalta, koska vahingossa
lorautin siihen sitä liikaa.

Elämä on hapanta.

Eikä voi kuin nauraa,
kun töissä puhutaan
silmät innosta kiiluen
jättiroboteista, ja siitä,
että onhan kaikilla hyvä.

- - -

Taisin karata kesälaitumelle
liian aikaisin. Huomisesta ei
tule mitään, mutta minä en
jaksa enää välittää. Hah.

148.

Eilen kirjoitettua:

Menneisyyden lonkerot
kietoutuvat kaulani ympärille.

Ahdistaa, kuristaa,
henki ei kulje.

Miksi se seuraa tänne,
tulevaan?

Se myrkyttää elämäni
ja tekisi mieli vaan luovuttaa.

Huutoa, pelkoa,
vihaa, ahdistusta.

Aamulla herään lääketokkurassa.
Puhe sammaltaa, huimaa.

Mutta ainakaan ei satu.

147.

Meidän keittiön katossa
kasvaa puu

Ja mun sisällä kiehuu
mansikkavesi.

Mä en edes tiedä
mitä tahdon sanoa,

Paitsi että mä taidan
vähän leijua,

Ja että mun päässä
on sumuista.

.että silleeN