147.

Meidän keittiön katossa
kasvaa puu

Ja mun sisällä kiehuu
mansikkavesi.

Mä en edes tiedä
mitä tahdon sanoa,

Paitsi että mä taidan
vähän leijua,

Ja että mun päässä
on sumuista.

.että silleeN

146.

Punaviiniä muovihupulla
ja kevyttä elektropoppia.

Karjalanpiirakoita oikealla ruiskuorella
ja tärkeää aikaa hyvän ystävän kanssa.

Kissoja,
enemmän kuin
mitä itselläni on.

Vichyä ja lisää viiniä - ja vau!

Nauroin, kierin, nautin --

Enkä muista milloin oli viimeksi
tällainen olo. Että elän ja oikeasti
olen olemassa; Tietenkin olen sitä
aina. Mutta ikään kuin... Niin.

En osaa selittää ja nää
syntikka-aallot vie mut
jonnekin, mitä en ole
aiemmin tuntenut.

Ei me mitään elokuvaa Lucyn kanssa
katsottu. Vähän animea ja paljon musiikkia.
Ja Skip-Boa - sitä ei saa unohtaa!

Oikeastaan kaikki on aika hyvin nyt,
vaikka vastoinkäymisiä on liikaakin.

Nyt tanssin.

145.

"Olet laihtunut, aika paljonkin"

Sekä Lucy että Untuva
olivat sitä mieltä,
myös eräs toinen.

Mutta en minä sitä näe.

Eilinen oli pahin päivä aikoihin.
Tunsin oloni niin epäpäteväksi
ja osaamattomaksi.

Kaikki tuntui menevän reisille,
enkä minä hallinnut mitään.

Olen epäonnistunut,
ja huono, vaikka opintopisteiden
ja positiivisen palautteen määrä
on vain lisäntynyt.

Mutta ei minua masenna.

Minua väsyttää.

144.

Koulutehtävät aiheuttaa
ahdistusta. Ja vähän muukin.

Käperryn itkien keittiön nurkkaan,
ja kysyt ihmetellen: "Mikä on?"

Eikä tätä saa ymmärtää väärin;
en vaihtaisi mitään pois.

Välillä vaan tuntuu, ettei voimat
enää riitä - että minä en enää riitä.

Olen huono, arvoton
Kaikki tuntuu niin hankalalta.

Kohta se on ohi, kohta se on ohi...

143.

Tiedättekö sen tunteen
kun ahdistaa niin
että huimaa?

Olo on painoton,
vaikkakin raskas,
ja keho on kylmä.

Henki salpautuu, ohimoilla
jyskyttää, eikä tunne raajojaan.

Korvissa humisee.

Itkettää, mutta kyyneleitä ei tule
- ei ne uskalla tulla. Aivot huutaa "Pakene,
pakene!", mutta keho ei tottele.

Vaan lamaantuu.

Minä tiedän.

Kenties hieman liiankin hyvin.