153.

Kuin huomaamatta
on masennus jälleen
saanut minusta
kuristusotteen.

En ymmärrä tätä lainkaan,
mutta olen taas niin huono,
laiska, saamaton ja epätäydellinen.

En tiedä olenko kenties
itse aiheuttanut tämän -
vaadin itseltäni parasta,
eikä sekään koskaan riitä.

Mutta eipä ainakaan kommentit kuten
"Mitä varten sinä opiskelet pääainettasi?
Eihän sitä tarvitse mihinkään!"
helpota oloani.

Tahtoisin vaan olla sekaisin,
vailla vastuuta ja velvollisuuksia.

Sekaisin tosin taidan olla jo valmiiksi.

En aina muista mikä on unta ja mikä totta.

152.

Ulkona tuoksuu kesä -
sellainen tietty makeus,
ja kuumuus tietenkin.

Tanssahtelen kevyin askelin kotiin
seitsemännen elementin tahtiin.

Leveämpi hymy kuin aikoihin,
ei velvollisuuksia,
ystävät matkalla meille
ja paras juttu on vielä kertomatta --

Huomisesta lähtien alkaa tämän
kevään ja kesän odotetuin juttu!

Aion eristäytyä. Viikoksi. Saareen.

Kunhan vaan lääkäri ensin soittaisi,
niin olisin vihdoin viimein vapaa..

Kohta !

151.

Hidasta, nopeaa,
ihanaa, kamalaa

- kaikki on niin sekavaa,
kun mielialat ja vireystaso
heittelee nopeammin kuin..
En edes tiedä.

Toteutan hetken mielijohteita,
niin hyvässä kuin pahassa.

Lääkitystä on alettu purkaa
ja terapiakin kai on nyt loppu.

Ei edes haittaa,
vaikka toisaalta tämä
pärjääminen huolestuttaa
luvattoman paljon.

(Milloin romahdan?)

150.

Kahvikuppi, toinen, kolmas.
Tai mitä hittoa - antakaa vaan
koko pannullinen!

Enemmän, enemmän, enemmän.

Neljän seinän sisällä makaaminen
alkaa jo kyllästyttää - -

Tahdon ulos. Hyppiä, juosta,
bongailla lintuja ja hengittää kevättä.

Vielä vähän sitä kahvia.

Ja seuraa, kiitos. Vaikka kyllähän
kissat kiehnäävät, ja Sinäkin olet.

Taisin nähdä ihmisiä viimeksi pääsiäisenä.

149.

Se on se tunne,

kun ahdistaa niin paljon,
ettei voi kuin enää nauraa,
kun ei oikeastaan tunnu
yhtikäs miltään.

Se on se hetki,

kun on luovuttanut
ennen kuin itse koetus
on edes ollut käsillä.

Se on se maku,

kun mehu maistuu enää
sitruunalta, koska vahingossa
lorautin siihen sitä liikaa.

Elämä on hapanta.

Eikä voi kuin nauraa,
kun töissä puhutaan
silmät innosta kiiluen
jättiroboteista, ja siitä,
että onhan kaikilla hyvä.

- - -

Taisin karata kesälaitumelle
liian aikaisin. Huomisesta ei
tule mitään, mutta minä en
jaksa enää välittää. Hah.