156.

Ahdistus vaihtui höpöön oloon.

Uppoudun näytelmään,
taustalla kuuluu tähtipölyä.

Lisää teetä, lisää lisää !

Hysteeristä itkua kesti liian kauan,
vaikkei sillä varsinaista syytä ollutkaan

- ahdistus kun on aika huono,
sillä voi kuitata kaiken.

Tai ainakin muut luulee niin.

Tahdon nukkua nukkua nukkua,
hukkua untuviin ja uniin.

Juosta sateenkaaripellossa,
nauraa aamukasteen aaltoillessa.

Sen sijaan ostin mansikoita.

Niin, ja keitin teetä.

--

Nyt tätä voi seurata myös
kautta!

155.

Pitäisi kirjoittaa kultaisesta vasikasta,
antaa palautetta kurssitoverin tiivistelmästä,
lukea näytelmä ja kirjoittaa luentopäiväkirjaa.

Pitäisi olla sosiaalinen, nukkua enemmän,
syödä paremmin, liikkua enemmän ja olla hyvä.

Ja pitäisi myös käydä töissä, olla ihananpirtsakka
asiakaspalvelija, vaikka välillä sitä tahtoisi heittää
kirveen asiakkaan otsaan. Tai vaan sulkea paikka ja
lähteä kotiin nukkumaan. Mutta ei se vaan käy.

Koska minä olen kunnollinen tunnollinen ahkera,
en koskaan väsy, ja olen aina valmiina. En ikinä syö
epäterveellisesti, olen sopivan urheilullisen näköinen,
supersosiaalinen ja aina niin täydellisen lahjakas muutenkin!

Eikun.

Oikeasti itken välillä.

En kovin usein, mutta kuitenkin.

Nukun 3-5 tuntia yössä,
ja olen aina väärässä päivässä
- joskus jopa viikossa.

Stressaan kamalasti, enkä osaa
hallita sitä tai mitään muutakaan.

Käytän ajan asioiden välttelemiseen,
ahdistun ja soimaan itseäni lisää.

Siitä tietää että syksy on tullut.

(Ja teestä!)

154.

Anteeksi liian pitkäksi
venyneestä tauosta.

Ajatukset ovat kyllä pyörineet
blogin ympärillä paljonkin, mutta
joka kerta kun koitan kirjoittaa, en
saakaan ajatuksiani kasaan tekstiksi.

Haluan koittaa kirjoittaa vielä,
vaikka vauhtiin pääseminen ehkä
jonkin aikaa voi viedäkin.

Miten siellä menee?

Ja anteeksi myös epätyypillisen
selkeästä tekstistä. Tyylin palautteluun
mennee vielä jonkin aikaa.

153.

Kuin huomaamatta
on masennus jälleen
saanut minusta
kuristusotteen.

En ymmärrä tätä lainkaan,
mutta olen taas niin huono,
laiska, saamaton ja epätäydellinen.

En tiedä olenko kenties
itse aiheuttanut tämän -
vaadin itseltäni parasta,
eikä sekään koskaan riitä.

Mutta eipä ainakaan kommentit kuten
"Mitä varten sinä opiskelet pääainettasi?
Eihän sitä tarvitse mihinkään!"
helpota oloani.

Tahtoisin vaan olla sekaisin,
vailla vastuuta ja velvollisuuksia.

Sekaisin tosin taidan olla jo valmiiksi.

En aina muista mikä on unta ja mikä totta.

152.

Ulkona tuoksuu kesä -
sellainen tietty makeus,
ja kuumuus tietenkin.

Tanssahtelen kevyin askelin kotiin
seitsemännen elementin tahtiin.

Leveämpi hymy kuin aikoihin,
ei velvollisuuksia,
ystävät matkalla meille
ja paras juttu on vielä kertomatta --

Huomisesta lähtien alkaa tämän
kevään ja kesän odotetuin juttu!

Aion eristäytyä. Viikoksi. Saareen.

Kunhan vaan lääkäri ensin soittaisi,
niin olisin vihdoin viimein vapaa..

Kohta !