Asiat realisoituvat,
ja sen myötä
ahdistuskin
kasvaa.
Pitäisi lukea, päntätä,
opiskella ja vielä vähän lisää.
Kuuntelen väkivaltaista musiikkia,
vääntelehdin levottomasti tuolilla,
luen vinkkejä ja ohjeita tilanteeseen.
En halua...uskalla,
vielä. Antakaa lisää aikaa!
Tunnen olevani kamalan
yksin tämän kanssa, vaikka
tuhannet ovat samassa suossa.
Ainakin minulla on
viidesosan mahdollisuus,
eikä kahdeksantoista --
-- pää halkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni?