193.

Pitäisi varmaan olla vastailematta
"Mitä kuuluu?"-viesteihin.

Ne pistää ajattelemaan.

Ja sitten sä kävelet pökerryksissä
ja pahoinvoivana töihin, itket hieman
siinä samalla kun et vaan jaksaisi,
vaikka tiedät päivän olevan helppo.

Töissä pitelet vatsaa
kun kivistää kovin.

Mutta ne krampit eivät ole mitään
verrattuna niihin jotka näkymättä
vellovat ajatuksissasi - sä kärsit,
muttei kukaan näe (tai usko?) sitä.

Miten voi voida näin - -

Tai siis. Miten voi luisua näin alas
tajuamatta putoamista ennen kuin
on jo puolimatkassa pohjalle?
Tai ehkä pidemmällä.

Ei silloin enää jaksa pistää vastaan.

Ainiin, vinkki: ei myöskään kannata
vastata niihin viesteihin rehellisesti
tai saatat karkottaa kaikki ympäriltäsi.





Parempi vaan jatkaa tätä
ympyrääympyrääympyrää...

192.

Huono omatuntohan
siitä tulee, kun ei
viihdy kotona.

Anteeksi.

En vaan kestä tätä
meteliä, pauhua,
velvollisuuksia.

Enkä jatkuvaa stressiä
tai unettomia öitä.

Sitä tahtoisi vaan takaisin
eristykseen, omiin oloihin.

Kyhjöttäisin mökissä
tekemättä mitään
ja olisin onnellinen.

Voinko vaan lähteä takaisin?

191.

Mä pelkään kuolemaa.

190.

Leijun

virnistän

puhun.

Enkä osaa
käyttää tätä
näppäimistöä.

Huojun pehmeässä
usvassa


Se hyväilee,
näyttää tien
painottomuuteen

En ole tässä, olen...
olen...

Transsissa, rytmissä,
pumpulissa ja
tässä.

Tässä. Ja nyt.

Sunnuntain
ja maanantain
välisenä yönä,
eikä se edes

ole väärin.

Se on:

vapaus

painottomuus

tunnottomuus

nautinto

Tätä enemmän.
Ja vähemmän arkea,

kiitos.

189.

Ilta tuoksuu
nuoruuden kesiltä

Siltä, että pitää liikkua
enemmän, kovemmin, tehokkaammin

Syödä vähemmän

Olla olemassa
vähemmän

Mutta mä makaan lattialla
sikiöasennossa ja itken

Ja toivon, että
uusi parempi päivä
koittaisi pian

Koska tätä mä en kestä.