196.

Me puhutaan.
Mä puhun.

Katsot kännykkää,
oot hiljaa.

Taas puhutaan.



Tottakai on helpompaa
asua yksin. Tietenkin on
helpompaa ajatella vain itseä.

Totta vitussa monikin
asia olisi helpompi
silloin.


Mutta ei kaikki.

Joten eikö
eikö nyt kuitenkin
eikö vielä yritettäisi

Eikä alettaisi etsiä
niitä omia yksiöitä
ihan vielä

195.

Mä en tiedä
Mä en tiedä
Mä en tiedä
Mä en tiedä
Mä en tiedä

Mistään

Mitään

On kylmä.

194.

Priorisoi opinnot
Pysyttele (vain) kotona
Heivaa helvettiin työt


Ole vähemmän tyhmä
Ole enemmän alistuva
Ole tossun alla


Et saa tehdä töitä
Et osaa ajatella järkevästi
Oikeastaan olet vitun tyhmä


Minä päätän kaiken


Alistu
Tottele
Ole hiljaa



(Ahdistun,
vihastun,
olen hiljaa.
En tottele.)

193.

Pitäisi varmaan olla vastailematta
"Mitä kuuluu?"-viesteihin.

Ne pistää ajattelemaan.

Ja sitten sä kävelet pökerryksissä
ja pahoinvoivana töihin, itket hieman
siinä samalla kun et vaan jaksaisi,
vaikka tiedät päivän olevan helppo.

Töissä pitelet vatsaa
kun kivistää kovin.

Mutta ne krampit eivät ole mitään
verrattuna niihin jotka näkymättä
vellovat ajatuksissasi - sä kärsit,
muttei kukaan näe (tai usko?) sitä.

Miten voi voida näin - -

Tai siis. Miten voi luisua näin alas
tajuamatta putoamista ennen kuin
on jo puolimatkassa pohjalle?
Tai ehkä pidemmällä.

Ei silloin enää jaksa pistää vastaan.

Ainiin, vinkki: ei myöskään kannata
vastata niihin viesteihin rehellisesti
tai saatat karkottaa kaikki ympäriltäsi.





Parempi vaan jatkaa tätä
ympyrääympyrääympyrää...

192.

Huono omatuntohan
siitä tulee, kun ei
viihdy kotona.

Anteeksi.

En vaan kestä tätä
meteliä, pauhua,
velvollisuuksia.

Enkä jatkuvaa stressiä
tai unettomia öitä.

Sitä tahtoisi vaan takaisin
eristykseen, omiin oloihin.

Kyhjöttäisin mökissä
tekemättä mitään
ja olisin onnellinen.

Voinko vaan lähteä takaisin?